Sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinto 2020 sosionomi (AMK) Tiina Kuroselle

Suomen sosiaalipedagoginen seura jakoi kuudennen kerran sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon verkkokonferenssina järjestetyillä Sosiaalipedagogiikan päivillä perjantaina 20.3.2020. Palkinto myönnetään sosiaalipedagogiikkaa ansiokkaasti esiintuovalle ja kehittävälle opinnäytteelle, vuorovuosina pro gradu -tutkielmalle ja amk-perustutkinnon/ylemmän amk-tutkinnon opinnäytteelle.

Tänä vuonna palkinnon sai Tiina Kurosen ansiokas ja otteeltaan sosiaalipedagoginen amk-perustutkinnon opinnäytetyö Orimattilan hyväntekeväisyysyhdistys ry:n toiminnan kehittäminen käyttäjälähtöisesti yhteissuunnittelun keinoin, joka on tehty Lahden ammattikorkeakoulussa sosionomi amk -tutkintoon, sosiaalipedagogisen aikuistyön linjalle.

Read more

Vuoden 2020 Sosiaalipedagogiikan päivät järjestetään verkkokonferenssina 19.-20.3.2020

Sosiaalipedagogiikan päivien järjestelytoimikunta ja Suomen sosiaalipedagoginen seura ry ovat seuranneet viime viikkoina tiiviisti koronavirustilanteen kehittymistä. Nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että järeämmät viruksen leviämistä estävät varotoimet ovat tarkoituksenmukaisia ja perusteltuja. Samalla olemme etsineet ratkaisuja siihen, että päiviä ei tarvitsisi kokonaan perua.

Read more

Sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinto 2019 jaettiin Helsingissä

Suomen sosiaalipedagoginen seura jakoi viidennen kerran sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon Sosiaalipedagogiikan päivillä Helsingissä perjantaina 29.3.2019. Palkinto myönnetään sosiaalipedagogiikkaa ansiokkaasti esiintuovalle ja kehittävälle opinnäytteelle, vuorovuosina pro gradu -tutkielmalle ja amk-perustutkinnon/ylemmän amk-tutkinnon opinnäytteelle.

Read more

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry myöntää kohdeavustuksia sosiaalipedagogisiin tarkoituksiin

Kohdeavustusta voi hakea

  • opinnäytetyön käytännön toteutuksen kuluihin (esim. aineistonkeruusta tai kehittämisprojektin toteutuksesta aiheutuvat kulut)
  • kotimaisen tai kansainvälisen konferenssin tai vastaavan tapahtuman osallistumiskuluihin, jos on oma sosiaalipedagogiikkaan liittyvä esitys tapahtumassa
  • muuhun luonteeltaan käytännölliseen tai tieteelliseen sosiaalipedagogiseen toimintaan

Read more

Sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinto 2018 – ehdota palkittavia!

Oletko tehnyt sosiaalipedagogisen opinnäytetyön tai tiedätkö sellaisen tekijän? Suomen sosiaalipedagoginen seura ry palkitsee vuorovuosittain sosiaalipedagogiikkaa ansiokkaasti esiintuovan ja kehittävän pro gradu -tutkielman tai ammattikorkeakoulun opinnäytetyön. Vuoden 2018 opinnäytepalkinto annetaan ammattikorkeakoulun perustutkinnon ja/tai ylemmän amk-tutkinnon opinnäytetyölle. Palkinto jaetaan kevään 2018 Sosiaalipedagogiikan päivien yhteydessä Kemissä.

Read more

Kirjoittajakutsu: Sosiaalipedagoginen aikakauskirja, vuosikirja 2017

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry etsii kirjoittajia julkaisemansa Sosiaalipedagogisen aikakauskirjan vuoden 2017 vuosikirjaan.

Sosiaalipedagogisessa aikakauskirjassa julkaistaan sosiaalipedagogiikan teoriaa ja tutkimusta käsitteleviä artikkeleita, sosiaalipedagogisia käytäntöjä käsitteleviä katsauksia, sosiaalipedagogisesti kiinnostavia kirja-arviointeja sekä puheenvuoroja suomen, ruotsin ja englannin kielillä. Sosiaalipedagogista aikakauskirjaa on julkaistu vuodesta 2000 lähtien, ja julkaisun artikkelit ovat olleet vertaisarvioituja vuodesta 2012. Aikakauskirjalla on Suomen tieteellisten seurain valtuuskunnan vertaisarviointitunnus ja Julkaisufoorumi-luokituksessa (Jufo) se on tasolla 1. Read more

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry vahvistaa toimintansa eettisyyttä

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry päätti hallituksensa työseminaarissa 12.11.2016 vahvistaa sosiaalipedagogisessa ajattelussa ja toiminnassa keskeisten arvojen, kuten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, vastuullisuuden sekä luonnon ja ympäristön kunnioittamisen, näkymistä oman toimintansa puitteissa tehtävissä valinnoissa. Tämä tarkoittaa erilaisten seuran toimintaan liittyvien päätösten entistä tietoisempaa pohdintaa ja niiden laajempien merkitysten monipuolisempaa reflektointia, esimerkiksi seuraavia asioita: Read more

Top