Anne Backman, sosiaalialan opettaja, Saimaan ammattikorkeakoulu
Olin maaliskuun lopussa terveysalan lehtorikollegani kanssa työmatkalla Namibiassa Glore-hankkeeseen liittyen. GLORE on opetusministeriön rahoittama, Diakin hallinnoima, neljän ammattikorkeakoulun kaksivuotinen yhteistyöhanke ”Global responsibility: Globaalin vastuun sekä kestävän kasvun ja osallisuuden periaatteet osaksi kansainvälistä TKI-toimintaa”. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa osallistujakorkeakoulujen osaamista työelämälähtöisessä, erityisesti kehittyvien maiden kanssa tehtävässä opetus-, tutkimus- ja kehitystyössä.
Namibiassa, joka vietti juuri 25. itsenäisyyspäiväänsä (21.3.2015), on noin 2 miljoonaa asukasta. Suomalaisilla on ollut monessa mielessä paljon vaikutusta Namibian kehitykseen, sekä itsenäistymisen aikaan että jo sen siirtomaa-aikoina. Namibiassa on paljon ihmisiä, joilla on suomalainen etunimi. Matkallamme tutustuimme Saimiin ja Johannaan. Edellisellä matkalla kohtasin Eliaksen ja Toivon. Kuulemma Martti on myös suosittu nimi, ex-presidenttimme Martti Ahtisaaren mukaan. Hän on erityisen tunnettu henkilö ja suuresti arvossa pidetty Namibiassa. Suomalaisia yleensäkin tunnutaan arvostavan suuresti.
Namibian sanotaan nykyisin olevan kehittyvä maa – kehitysmaan sijasta. Tämä tarkoittaa sitä, että elintaso ja elämän olosuhteet ovat kohentuneet kehitysyhteistyön avulla ja Namibian omien yhteiskunnallisten ponnistusten ansiosta. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että Euroopan ja USA:n taloudellista tukea järjestöiltä ja muilta yhteiskunnallisilta toimijoilta vedetään alas. Monet eurooppalaiset järjestöt ovat olleet tärkeitä toimijoita sosiaali- ja terveyssektoreilla, täydentämässä valtion kehittyviä palveluja.
Ulkopuolisen tarkkailijan silmin katsottuna näyttää siltä, että hyvinvointia Namibiassa on tarjolla vain osalle kansalaisista. Työttömyysprosentti on 49. Tuloerot näyttävät olevan valtavat. Pääkaupungin, Windhoekin keskusta on sangen eurooppalainen: vasemmanpuoleinen liikenne täyttyy uudenkiiltävistä, valkoisista citymaastureista ja muista kalliin näköisistä autoista. Samaan aikaan Katuturassa, Windhoekin esikaupungissa, asuu yli 150 000 ihmistä pienissä peltitönöissä, jokseenkin alkeellisen näköisissä oloissa.
Tuloerot ovat valtavat. Tämä aiheuttaa mielenterveysongelmia, päihdeongelmia ja rikollisuutta. Turistien on syytä pitää huolta omaisuudestaan. Kaikki liikkuvat kaduilla takseilla tai omilla autoilla. Vain turistit kävelevät ja erottuvat perusjoukosta, värin lisäksi siis. Illalla ei ole varsinkaan syytä lähteä kävellen kaupungille.
HIV/aids on haastava terveysongelma sekä pääkaupungissa että maaseudulla. Se aiheuttaa myös suuria sosiaalisia ongelmia: sairastuneen stigma on lähes ylitsepääsemätön. Vaikka lääkitys on jo kehittynyt eikä sairastuminen ole enää kuolemantuomio, sairastuneet joutuvat yhteisöjensä ja yhteiskunnan ulkopuolelle. Mahdollisuus koulutukseen ja työelämään pääsyyn katkeavat. Jopa suhteet omiin perheisiin ja entisiin ystäviin katkeavat usein. Terveydenhuollon työntekijöidenkin kerrotaan kohtelevan sairastuneita tylysti ja vältellen.
Tällä hetkellä peruskoulun käyminen on ilmaista luokilla 1–6. Lapset saavat myös ilmaisen kouluruuan. Tavoitteena on, että luokat 7–9 tulevat myös ilmaisiksi. Paremmin toimeentulevat lapset käyvät kuitenkin kalliita yksityiskouluja. Ongelmana näyttää olevan se, että köyhien kouluihin on vaikea saada päteviä opettajia. Opetus tapahtuu kouluissa pääosin englanniksi.
Namibiassa on periaatteessa oppivelvollisuus, mutta vain noin 80 % lapsista käy peruskoulua. Useiden kohdalla koulutie katkeaa, kun koulutus muuttuu maksulliseksi. Ja kun koulutuksen laatu on huonoa, myöskään oppimistulokset eivät mahdollista jatkoa maksullisiin lukioihin. Näin ollen yliopistoon pääsy on mahdotonta. Yliopistokoulutus on myös kallista ja siis köyhien ulottumattomissa.
Ammatillista koulutusta ei juuri ole tai nuoret eivät sinne halua(?), vaikka ammattitaitoisille työntekijöille olisi kuulemma työtä. Nuorisotyöttömyys on suuri ongelma. Nuorten ongelmina ovat myös päihdeongelmat, mielenterveysongelmat, teiniraskaudet ja HIV. Vaikka Namibiassa vallitsee tasa-arvo naisten ja miesten välillä, köyhän naisen asema on huono, kun raskauden ja HIV:in ehkäisytietous on heikkoa. Naisten kouluttautumisen mahdollisuus katkeaa varhaiseen raskauteen tai sairastumiseen.
Kaksi sosionomiopiskelijaamme ovat olleet tämän vuoden 2015 tammikuusta alkaen 3 kk:n vaihdossa ja suorittamassa käytännön harjoitteluaan Katuturassa. He ovat toimineen opettajien työpareina HIV-vanhempien lapsille ja HIV-orvoille esiopetusta tarjoavassa koulussa. Tätä koulua ylläpitää Child Development Foundation. Rahoitus tulee pääasiassa yksityisiltä lahjoittajilta. Nämä 5- ja 6-vuotiaat lapset opiskelevat englanniksi. Toinen koulun opettajista on hollantilainen ja toinen namibialainen. Kurinpito tuntuu olevan opettajien mielestä suuri ongelma. Itse mietin, kuinka paljon pienet lapset englanninkielisestä opetuksesta ymmärtävät. Kaikki osasivat kuitenkin sanoa meille: I love you!
Tapasimme opiskelijamme Namibian pohjoisosassa, Ongwedivassa. Siellä opiskelijamme täydensivät harjoitteluaan tekemällä Positive Vibes -järjestölle pienen asiakastyytyväisyyttä koskevan tutkimuksen HIV-positiivisten asiakkaiden joukossa. Elämä Namibian pohjoisessa ja maaseudulla yleensä eroaa suuresti pääkaupungin elämästä. Jos pääkaupungissa syrjäydytään Katuturaan, maaseudulla eletään ihan toisessa todellisuudessa – usein vanhan heimokulttuurin rajoittaessa nykyajan palvelujen vastaanottamista. HIV-positiiviset ihmiset ovat myös heimokulttuurien hyljeksimiä. Heillä on vain toisensa ja totaalinen köyhyys osanaan.
Kuvat: Anne Backman ja Anitta Juntunen 2014