Sari Miettinen, lehtori, Mikkelin ammattikorkeakoulu
Tämän sivuston blogikirjoituksissa on keskusteltu sosiaalipedagogiikan opettamisesta ja opettamisessa käytettävistä menetelmistä. Kysymys aktualisoitui jälleen myös kohdallani Mikkelin ammattikorkeakoulun yhteisöpedagogikoulutuksessa, kun uusi ryhmä aloitti opintojakson Sosiaalipedagogiikka kasvatuksellisena viitekehyksenä. Opiskelijoilla on puoli vuotta opintoja takana ja sosiaalipedagogiikkaan he ovat opinnoissaan törmänneet lähinnä tiettyjen ryhmädynamiikan ja osallistavien menetelmien kautta. Varsinaisena taustateoriana sosiaalipedagogiikkaa ei ole vielä heidän kanssaan käsitelty.
Aloitimme sosiaalialan kollegani, Kati Vapalahden kanssa opintojaksomme kysymällä opiskelijoilta, mitä sosiaalipedagogiikka tarkoittaa. Annoimme opiskelijoille vapaat kädet etsiä ja esittää sosiaalipedagogisia elementtejä kirjoittaen, piirtäen, näyttäen draamalla, still-kuvalla tai tavalla, jonka he itse kokivat omimmakseen. Saimme seitsemän erilaista kuvaa, joista jokaisesta löytyi jotain sosiaalipedagogiikan ytimestä ja jotain tästä ajasta.
Sosiaalipedagogiikka on näkökulma, jolla maailmaa voidaan tarkastella. Samaa asiaa voidaan katsella monesta eri suunnasta ja sosiaalipedagogiikan ytimessä on monenlaisten tulkintojen, katsantokantojen ymmärtäminen. Silmän keskiössä on persoona, joka tarvitsee muita, yhteisön. Persoonan ja yhteisön suhde on keskeinen sosiaalipedagoginen asia, jota opiskelijat korostivat.
Yhden opiskelijaryhmän tuotoksesta löytyi ameba. Ameba kuvaa ihmisen joustavuutta, muovautuvuutta. Ameba kuvaa myös sosiaalipedagogiikan ydintä, joka taipuu moneksi. Toiset korostavat sen menetelmällistä puolta, toiset korostavat sosiaalipedagogiikkaa ammatillisena käyttöteoriana, jotkut oppialana. Opiskelijat liittivät sosiaalipedagogiseen ajatteluun kasvun ihmisenä, johon amebamaisuus myös liittyi. Kasvatus on tietoisuuden herättelyä, kasvu syntyy kriittisestä tiedostamisesta.
Opiskelijat liittivät sosiaalipedagogiikkaan myös suhteen yhteiskuntaan. Turvallinen yhteiskunta on opiskelijoidemme mukaan sellainen, jossa jokaiselle löytyy oma paikka ja tähän tulisi sosiaalipedagogiikassa pyrkiä. Sosiaalipedagogiikka on oman paikan etsimistä ja löytämistä ja tässä prosessissa auttamista. Opiskelijat olivat piirtäneet kellon kuvaamaan sitä, miten yhteiskunta muuttuu, takaisin menneeseen ei päästä ja ihminen elää keskellä yhteiskunnan muutosta. Osallisuuden tunne on keskeinen yksilöä yhteiskuntaan kiinnittävä tekijä.
Yhdessä opiskelijoiden työssä eri uskonto- ja kulttuuritaustasta tulevat ihmiset oli piirretty yhteen, käsi käteen. Opiskelijat korostivat sosiaalipedagogiikassa olevan keskeistä humanitaariset arvot, rauha ja rakkaus ja se, miten tullaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, eli dialogin. Tämän ajatuksen ensiarvoisuutta ei voi välttää, kun seuraa uutisointia eri ääriliikkeiden mielenosoituksista ja terrori-iskuista. Sosiaalipedagogiset arvot ja asenne ovat tänä päivänä maailmanrauhan ylläpitämisen vuoksi ehkä tärkeämpiä kuin koskaan ennen. Tarvitsemme välineitä eri uskontokuntien ja kulttuurien väliseen vuoropuheluun sekä asennetta ja tahtoa moniäänisyyden ja keskinäisen arvostuksen lisäämiseen.
Opiskelijoillamme oli valtavan hienoja ja sosiaalipedagogisia ajatuksia jo ensimmäisellä sosiaalipedagogiikan tunnilla. Tästä on hyvä jatkaa jäsentämään sosiaalipedagogiikkaa käsitteellistäen ja kyseenalaistaen. Tulemme käyttämään apunamme muun muassa draamaa keskeisten käsitteiden sisäistämisessä ja valokuvaa voimaantumisen tunteen tunnistamisessa. Opettajana tärkein päämääräni on, että opiskelijat pysähtyvät pohtimaan maailmaa ja itsenään maailmassa uusin silmin, kokevat voimaantumista ja kokevat herkistymistä. Jos sosiaalipedagoginen itu saadaan syntymään, se luultavasti vahvistuu opintojen aikana tulevilla kursseilla ja harjoitteluissa. Näin valmistuu jälleen joukko sosiaalipedagogisesti ajattelevia ja toimivia yhteisöpedagogeja. Sosiaalipedagogiikka on viitekehys tietynlaisille menetelmille, mutta kaikkein tärkeintä siinä kuitenkin on mielestäni suhtautumistapa itseen, muihin ja ympäröivään yhteiskuntaan.
Kuva 1. Tiia Hokkanen, Ilona Halmesmäki, Sarah Langham
Kuva 2. Iira Sorsa, Elisa Vilhunen, Laura Lahtinen
Kuva 3. Joonan Soininen, Katriina Hoikkala, Katri Ojapalo, Mirva Tamper
Kuva 4. Petra Nikulainen, Ville Kuva, Sini Tuominen, Marianne Hyytiäinen
Kuva 5. Tom Karhu, Tomi Kiemunki, Juuso Manninen