Erja Anttonen, Elina Nivala, Sanna Ryynänen ja Maria Seilo 

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry on järjestänyt Sosiaalipedagogiikan päivät -konferenssia vuodesta 1997 lähtien. Konferenssi toteutetaan nykyään yleensä maaliskuun loppupuolella jossakin suomalaisessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Vuoden 2020 Sosiaalipedagogiikan päivät oli tarkoitus järjestää Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella 19.–20.3.2020 yhdessä Itä-Suomen yliopiston (UEF) yhteiskuntatieteiden laitoksen ja Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) kanssa. Konferenssia edeltävällä viikolla koronakriisi alkoi Suomessakin kiristyä. Torstaina 12.3. eli tasan viikko ennen konferenssin alkua järjestelytoimikunta teki päätöksen, että konferenssi muutetaan avoimeksi verkkokonferenssiksi, johon on vapaaehtoinen osallistumismaksu. Tässä tekstissä käymme lessons learned -hengessä läpi niitä asioita, jotka havaitsimme olennaisiksi konferenssin onnistumisen näkökulmasta järjestäessämme verkkokonferenssia ensimmäistä kertaa. Toivomme muistiin kirjaamiemme huomioiden olevan avuksi muille vastaavassa muutostilanteessa oleville tai alusta saakka verkkokonferenssia suunnitteleville. Tekstin lopusta löytyy tiivis muistilista asioista, jotka kokemuksemme mukaan kannattaa ottaa huomioon verkkokonferenssia toteutettaessa. 

“Tässä tehtiin iso hyppäys eteenpäin siinä, miten isoja tieteellisiä konferenssejakin todellakin voidaan onnistuneesti järjestää myös verkossa. Verkkotyöskentelyssä on myös paljon hyviä ulottuvuuksia.” (osallistujapalaute, Sosiaalipedagogiikan päivät 2020)

Vuoden 2020 Sosiaalipedagogiikan päivät verkkokonferenssina

Sosiaalipedagogiikan päivät 2020 oli siis suunniteltu toteutettaviksi perinteiseen tapaan tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, johon kaikki osallistujat kokoontuvat paikan päälle. Ilmoittautuneita osallistujia oli noin 140. Järjestelytoimikunnalle jäi poikkeustilanteessa viikko aikaa muuntaa kasvokkainen tieteellinen konferenssi verkkokonferenssiksi, eikä ohjelmaa juurikaan ehditty mukauttaa verkkototeutukseen paremmin sopivaksi. Alun perin suunniteltu rakenne ja sisällöt toteutettiin verkkokonfenressina varsin pienin muutoksin. Konferenssiin osallistui enimmillään torstain pääluennon aikana hieman yli 200 kuulijaa. Muiden osioiden osallistujamäärä vaihteli noin 65 ja 150 osallistujan välillä.

Konferenssin järjestämisen lähtökohdat ovat luonnollisesti aivan erilaiset, jos se suunnitellaan jo alun perin verkkokonferenssiksi. Silloin ohjelma kannattaa suunnitella verkkoalustan ja virtuaalisen yhdessäolon erityispiirteitä vastaavaksi. Erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota puheenvuorojen pituuteen, taukojen riittävään määrään ja siihen, millä eri tavoin osallistujat voivat olla mukana. Yllätyimme kuitenkin positiivisesti siitä, miten hyvin kasvokkaiseksi konferenssiksi suunnitellun tapahtuman ohjelma muuntui verkkototeutukseen myös sellaisenaan, virtuaalisine kahvitaukoineen ja striimattuine illanviettoineen.

Sosiaalipedagogiikan päivät koostuu seuraavista ohjelmakokonaisuuksista, jotka kaikki toteutimme myös verkkokonferenssissa. Konferenssiohjelman järjestimme kokonaisuudessaan Blackboardin Collaborate -alustalla ja iltatilaisuuden Facebook Livessä.

• Päivien avaus: järjestäjien edustajien lyhyet puheenvuorot
• Pääluento kommenttipuheenvuoroineen ja yleisökysymyksineen
• Kolmesta lyhyestä puheenvuorosta koostuva toinen pääluentokokonaisuus ja siihen liittyvä paneelikeskustelu
• Tieteelliset työryhmät useine rinnakkaisine pienryhmineen
• Käytännön työpajat useine rinnakkaisine pienryhmineen 
• Tutkija-, ammattilais- ja opiskelijatapaaminen 
• Opinnäytepalkinnon jakaminen
• Päivien päätös: yhteenvetävä loppupuheenvuoro ja kiitokset
• Lounas- ja kahvitauot 
• Iltatilaisuus 

Pääpuheenvuorot ja muu enimmäkseen yksisuuntainen ohjelma siirtyi verkkoon varsin vaivattomasti, verkko-opetuksessa kerättyjen oppien avulla. Pääluennoilla yleisökysymykset ja -kommentit kerättiin pääosin chat-toiminnon kautta. Tieteellisiin työryhmiin ja käytännön työpajoihin osallistujat jakautuivat omatoimisesti. Niiden pienempi koko mahdollisti sen, että alustuksiin liittyvä keskustelu voitiin käydä mikrofonien kautta omalla äänellä, viittaustoimintoa hyödyntäen. Sekä pääluentojen että työryhmien vetovastuu oli nimetyllä puheenjohtajalla, joka esitteli puheenvuorojen pitäjät ja huolehti puheenvuorojen jakamisesta niin, että päällekkäin puhumista ei tapahtunut.

Jos olisimme ajatelleet ohjelmaa vain yksisuuntaisen tiedon levittämisen ja sitä seuraavan aiheeseen keskittyvän keskustelun näkökulmasta ja pyrkineet näiden mahdollistamiseen, olisi verkkokonferenssin toteutus rakentunut näistä elementeistä: pääluennot yhteisessä verkkotilassa ja työryhmät jakautuneena erillisiin pienryhmätiloihin. Halusimme kuitenkin mahdollistaa enemmän. Meillä oli tavoitteena, että osallistujat voisivat kohdata toisiaan myös vapaamuotoisemmin, vaihtaa kuulumisia, jakaa kokemuksia ja tuntemuksia – eli tehdä sitä, mistä kasvokkaisten tapahtumien merkittävin kokemuksellinen anti usein rakentuu. Siksi ryhdyimme ideoimaan myös taukojen verkkototeutusta ja kehitimme virtuaaliset kahvihuoneet, jotka olivat käytössä kahvi- ja lounastauoilla. Kahvihuoneet toteutettiin verkkoalustan pienryhmätoiminnolla.

Kahvihuoneet oli teemoiteltu eli nimetty ja sisustettu taustakuvadioilla tavalla, jonka ajattelimme sekä tuovan hauskan piristysruiskeen konferenssin ohjelmaan että mahdollistavan samanhenkisten ihmisten löytämisen. Kahvihuoneet olivat nimeltään Kahvila Minnan Salonki, Laavukahvila Kuksa, Beach Cafe Honolulu, Taidekahvila Picasso ja Esson baari. Osallistujat saivat siis tauoilla halutessaan mennä juttelemaan muiden osallistujien kanssa itse valitsemaansa kahvihuoneeseen. Kahvihuoneisiin mennessään osallistujat näkivät kussakin huoneessa sillä hetkellä olevien osallistujien nimet eli he saattoivat valita huoneen, jossa oli kollegoita ja tuttuja tai vaihtoehtoisesti mennä tapaamaan uusia ihmisiä. Kahvihuoneiden moderoijina toimivat Itä-Suomen yliopiston opiskelijat. Opiskelijat olivat ideoineet kahvihuoneiden teemat, valmistelleet niiden sisustuksen ja toimivat kahvihuoneissa tarvittaessa keskustelun avaajina ja ylläpitäjinä. Kahvihuoneiden tarkoitus jäi osalle osallistujista kuitenkin jossain määrin epäselväksi, eli niistä viestimiseen olisi kannattanut käyttää enemmän aikaa ja tilaa erityisesti konferenssin aikana. Itse ideasta kuitenkin pidettiin.

Ajatuksesta järjestää verkkokonferenssille myös iltatilaisuus olimme jo ehtineet luopua, mutta järjestelytiimimme jäsenen näkemä Facebook Liven kautta striimattu keikka sai meidät harkitsemaan asiaa uudelleen. Iltatilaisuus järjestettiin konferenssin ensimmäisen päivän iltana, kuten alunperinkin oli ollut tarkoitus, mutta illallistilaisuuden sijaan kaksiosaisena striimattuna kulttuuri-iltamana Facebook Livessä. Esiintyjinä olivat runoilija Harri Hertell ja laulaja-lauluntekijä Antti Autio. Iltatilaisuudella Suomen sosiaalipedagoginen seura ry halusi tarjota konferenssiyleisölle ja myös muille sielua ravitsevaa ohjelmaa poikkeuksellisena korona-aikana sekä tukea vapaan kentän taiteilijoita, jotka menettävät elantoaan koronakriisin seurauksena. Tieteellisen seuran kaltainen toimija voi siis käyttää poikkeuksellisina aikoina ”valtaansa” myös tällä tavoin. Seura sopi esiintyjien kanssa esiintymispalkkioista, jota täydensivät kulttuuri-iltaman aikana kerätyt vapaaehtoiset osallistumismaksut. Ne maksettiin joko seuran tilille tai MobilePayn kautta.

Konferenssin päätyttyä huomasimme yhden olennaisen elementin, joka verkkokonferenssista jäi puuttumaan: se mahdollisuus konferenssista irrottautumiseen, jonka matka konferenssipaikalta kotiin tarjoaa. Kasvokkaisten kohtaamisten konferenssi on usein intensiivinen kokemus, jonka jälkeen keskusteluiden innostavimmat teemat jäävät helposti pyörimään mieleen ja harvoin nähtyjen kollegoiden tapaamiseen liittyvä tunnelataus voi kestää pitkään. Lyhytkin kotimatka yleensä auttaa ajatusten rauhoittamisessa ja tunnelatauksen tasoittamisessa. Monille kotimatka konferenssista tarkoittaa pidempää juna- tai bussimatkaa, jonka kuluessa irrottautumiseen on hyvin aikaa. Parhaassa tapauksessa kotimatkalla on seurana muita konferenssiin osallistuneita, joiden kanssa voi vielä ravintolavaunussa purkaa koettua ja kehitellä heränneitä ajatuksia eteenpäinkin.

Nyt kokemamme perusteella myös verkkokonferenssi voi olla hyvin intensiivinen ja samalla tavalla sekä ajatuksia että tunteita virittävä kokemus. Verkkokonferenssista kuitenkin puuttuu kotimatka irrottautumisen aikana ja tilana. Kuulokkeiden ottaminen päästä ja ehkä siirtyminen työhuoneesta keittiöön ovat kovin nopeita toimenpiteitä mahdollistaakseen konferenssiajan intensiivisen viritystilan laukeamisen. Huomasimme ainakin järjestäjinä jääneemme koukkuun konferenssin “draiviin” koko loppuillaksi – irti päästäminen ja omaan normaaliarkeen palaaminen tuntui vaikealta. Tämä kokemus synnytti vielä yhden idean verkkokonferenssin toteuttamiseen: varsinaisen konferenssiohjelman loputtua verkkoalustalla voisi olla mahdollisuus vapaamuotoisiin keskusteluihin kahvitaukojen virtuaalisten kahvihuoneiden tapaan. Tämä virtuaalinen kotimatka voisi toteutua vaikkapa sellaisissa kahvihuoneissa kuin Ravintolavaunu, Kimppakyyti ja Onnibussin takapenkki.

Verkkoalustan valinta

Kun live-ympäristöön suunniteltu konferenssi siirretään verkkoon, ensimmäinen ja toteutuksen kannalta olennainen päätös koskee verkkoalustan valintaa. Päätökseen vaikuttavat alustan toiminnallisuudet, kapasiteetti (samanaikaisten osallistujien määrä, mahdollinen maantieteellistä aluetta koskeva käyttäjäkatto) sekä toimintavarmuus. Meidän tarpeemme olivat seuraavat:

• Toimintavarmuus (merkitys korostui tilanteessa, jossa maailmanlaajuisesti suuri osa yhteydenpidosta siirtyi samanaikaisesti verkkoon eivätkä palveluntarjoajat olleet vielä ehtineet vastata kasvavaan tarpeeseen)
• 200–300 samanaikaista osallistujaa
• Mahdollistaa osallistujien omaehtoisen siirtymisen pienryhmiin (tutkimustyöryhmät, käytännön työpajat, tapaamiset, kahvihuoneet)
• Chat-keskustelumahdollisuus
• Mahdollisuus puheenvuoron pyytämiseen
• Mahdollisuus antaa osallistujille eri rooleja (esiintyjät, tavalliset osallistujat) ja esiintyjillä mahdollisuus jakaa omia esityksiään muiden nähtäväksi
• Yksi osallistumislinkki, jonka kautta pääsee mukaan kaikkeen ohjelmaan
• Mahdollisuus selainpohjaiseen osallistumiseen, ei vaadi erillisen sovelluksen lataamista

Kävimme harkintaa Blackboardin Collaboraten, Zoomin ja Microsoft Teamsin välillä ja päädyimme niistä Collaborateen. Collaboratea puolsivat sen monipuoliset toiminnallisuudet, Humakissa kertyneet käyttäjäkokemukset, jotka varmistivat meille asiansa osaavan moderoijajoukon, sekä konferenssimme toteuttamisaikaan laajempi kapasiteetti. Zoomin pohjoismainen käyttäjäkatto oli tuolloin vain 10 000 samanaikaista käyttäjää. Sittemmin sitä on laajennettu, mikä on lisännyt Zoomin toimintavarmuutta selvästi. Tämänkaltaisia asioita kannattaa muistaa pohtia ja ottaa niistä selvää, kun kyseessä on suuremmalle osallistujajoukolle suunnattu tapahtuma. Plan B:ksi valitsimme toimintakapasiteettiin liittyvistä epävarmuuksista huolimatta Zoomin. Meillä oli siis valmiina myös toinen alusta sellaista tilannetta varten, että Collaborate olisi yksinkertaisesti lakannut toimimasta. Tällainen varautuminen ei liene yhtä tarpeellista ns. normaalitilanteessa, jossa verkkopalveluihin ei kohdistu yhtäkkinen valtava käyttäjämäärien kasvu, mutta varmuutta se tuo toteutukseen kaikissa tapauksissa.

Collaborate toimi käyttötarkoitukseemme hyvin muttei täysin ongelmitta. Alustan haasteisiin palaamme myöhemmin tässä tekstissä. Käytössämme oli Collaboraten versio, joka mahdollisti enimmillään 250 osallistujan mukanaolon istunnossa sekä pienryhmätoiminnon käytön. Collaboratea on mahdollisuus käyttää myös massaverkkoluentotyyppisiin istuntoihin (suurempi osallistujamäärä), mutta silloin pienryhmätoiminto ei ole käytettävissä. Olimme päättäneet avata verkkokonferenssin kaikille kiinnostuneille, joten emme tienneet, miten paljon osallistujia lopulta olisi osallistumassa. Emme tienneet myöskään, miten paljon eri oppilaitokset olivat sisällyttäneet konferenssin ohjelmaa, esimerkiksi professori Värrin luennon, osaksi opetustaan, jolloin osallistujamäärässä voisi olla hetkellisiä piikkejä. Tiedotimme verkkokonferenssin ohjeistuksessa ja päiville etukäteen ilmoittauneille maksimiosallistujamäärästä sekä mahdollisuudesta kirjautua konferenssialustalle jo konferenssipäivän aamuna, jotta ilmoittautuneilla oli mahdollisuus varmistaa paikkansa konferenssissa.

Ennen konferenssia

Kun päätös konferenssin verkkototeutuksesta oli tehty, laadimme asiasta heti tiedotteen, jota levitettiin mahdollisimman laajalle järjestäjätahojen verkko- ja somekanavien kautta. Muutamaa päivää myöhemmin muutoksesta laadittiin myös lehdistötiedote, jonka jakelusta vastasi Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksen tiedottaja. 

Olimme myös yhteydessä kaikkiin pääluentojen puhujiin ja työryhmäesityksen pitäjiin tiedustellaksemme, ovatko he halukkaita olemaan mukana verkkokonferenssissa. Suurin osa heistä kiitteli päätöstä toteuttaa konferenssi verkossa ja oli valmiita pitämään oman puheenvuoronsa tai esityksensä verkon välityksellä. Muutamat toivat esiin oman epävarmuutensa tekniikan käyttäjinä ja verkkoesiintyjinä. Huolta aiheutti esimerkiksi tarve valmistella puheenvuoro tarkemmin kuin normaalitilanteessa, jossa voi lukea yleisön reaktioita ja edetä esityksessä osin niiden ohjaamana. Myös useamman esittäjän yhteisesityksen tekniset järjestelyt herättivät kysymyksiä. Tarjosimme rohkaisua ja tukea sekä myös konreettista teknistä apua kaikissa näissä huolissa. Muutama työryhmäesityksen pitäjä perui esityksensä muuttuneen tilanteen vuoksi. Ohjelmassa olleista 23 työryhmäesityksestä toteutui lopulta 16. Kaikki pääluentojen puhujat pitivät oman puheenvuoronsa, ja sairastuneelle kommenttipuheenvuoron pitäjälle löytyi tuuraaja alle kahden vuorokauden varoitusajalla.

Kun alusta oli valittu, järjestimme päivien kaikille esiintyjille (puhujat, tutkimustyöryhmien esiintyjät ja puheenjohtajat, työpajojen vetäjät, virtuaalikahviloita valmistelleet opiskelijat sekä opinnäytepalkinnon tuomari ja palkittava) yhteensä viisi testaustilannetta juuri ennen konferenssia 17.–18.3.2020. Testaustilanteissa moderoijamme päivysti ennalta ilmoitettuina ajankohtina Collaboratessa. Osallistujien oli mahdollista valita itselleen sopivin ajankohta testaukselle.

Testauksessa oli mukana neljässä tilanteessa yksi moderoija ja yhdessä tilanteessa kaksi moderoijaa. Opimme, että testilanteissa kannattaa olla paikalla kaksi moderoijaa, jolloin toinen voi jäädä alustan päähuoneeseen jatkamaan muiden testaajien opastamista ja toinen voi ratkoa tarvittaessa puhelimitse yksittäisiä ongelmatilanteita, jos jollain testaajalla on enemmän aikaa vieviä pulmia liittyen esimerkiksi käytettyyn selaimeen.

Testaamisen tarkoitus oli tehdä työskentely konferenssin verkkoympäristössä tutuksi, kertoa päivien verkkototeutuksen kulusta sekä tukea sitä, että esiintyjät saisivat rauhan keskittyä omaan esitykseensä. Esiintyjille tarjottiin myös mahdollisuus siihen, että moderoija voi hoitaa diaesityksen jakamisen ja diojen siirron, jos esiintyjä niin toivoi. Testaustilanteiden järjestäminen ja se, että esiintyjät osallistuivat niihin kattavasti, edesauttoivat osaltaan päivien jouhevaa sujumista.

Konferenssin osallistujille laadittiin verkkokonferenssin toteutuksesta ja verkkoympäristössä toimimisesta kirjallinen ohjeistus, jota jaettiin Suomen sosiaalipedagoginen seura ry:n nettisivulla sekä lähetettiin sähköpostitse kaikille päiville ilmoittautuneille. Ohjeistuksessa kerrottiin lyhyesti käytettävästä verkkoalustasta ja selaimesta, jolla se toimii parhaiten, annettiin toimintaohjeita mikrofonin ja kameran käytöstä sekä keskustelun tavoista eri tilanteissa, kerrottiin, mitkä osat ohjelmasta tallennetaan, ohjeistettiin pienryhmiin jakautumista ja niissä toimimista sekä annettiin ohjeita ongelmatilanteiden varalle. Ohjeistuksen lopussa oli ruutukaappauksista rakennettuja ohjekuvia havainnollistamassa sanallisia ohjeita.

Iltatilaisuuden järjestelyihin saatiin apua Facebook Live -palveluun perehtyneeltä taholta, sillä iltatilaisuuden järjestelyvastaavilla tai esiintyjillä ei ollut aiempaa kokemusta tapahtuman järjestämisestä tai esiintymisestä livestriimauksen kautta. Iltatilaisuudelle luotiin oma Facebook-tapahtuma, jonka kautta kulttuuri-iltamat järjestettiin kahtena erillisenä, peräkkäisenä livestriiminä. Ennen iltatilaisuutta selvitettiin Teostolta, että musiikkikeikan livestriimaukseen ei tarvitse erillistä Teosto-lupaa, jos tallenne ei jää jälkikäteen katsottavaksi. Iltatilaisuutta edeltävänä päivänä artistien kanssa järjestettiin testitilaisuus, jossa testattiin striimien toimivuutta, äänenlaatua jne.

Oli myös hyvä sopia ennakkoon, että kaikki vastuuhenkilöt eivät toimi samassa verkossa ja että sovimme vastuu- ja varahenkilöt.

Konferenssin aikana

Konferenssin aikana järjestelytiimin työ jakaantui etu- ja taka-alalle – ja konferenssin onnistumisen näkökulmasta kaikkein merkittävintä työtä tekivät taka-alalla moderoijat ja teknisen tuen toteuttajat.

Verkkokonferenssin niin sanotusti etualalla tapahtuva järjestelytyö koostuu konferenssin aikana pääluentojen “juonnoista” ja niihin liittyvien yleisökeskustelujen hallinnoinnista sekä erilaisten pienryhmien vetämisestä, kuten missä tahansa konferenssissa. Verkkoympäristössä niihin liittyy luonnollisesti omanlaisiaan elementtejä. Pääluentojen yleisöä ja pienryhmien osallistujia tulee selkeästi ohjeistaa siitä, miten kysymyksiä ja kommentteja toivotaan esitettävän, esimerkiksi verkkoalustan mahdollista viittaustoimintoa hyödyntäen, chatissa vai molemmissa. Itse havaitsimme, että pääluentojen aikana chat-ominaisuus madalsi selvästi kynnystä puheenvuorojen kommentointiin ja kysymysten esittämiseen. Chatin käyttö tuntui luontevalta, koska koneella oltiin joka tapauksessa. Sen kautta saattoi myös jakaa reaaliaikaisesti esimerkiksi linkkejä teksteihin, joihin käynnissä olevassa puheenvuorossa viitattiin. On kuitenkin huomattava, että siinä missä joillekin monen asian tekeminen ja seuraaminen puheenvuoron aikana saattaa tuntua luontevalta ja kokemusta rikastavalta, joillekin se on raskasta ja huomiota hajottavaa. Tämä pätee myös esittäjiin, joista toiset saattavat jo esityksensä aikana kyetä havainnoimaan chat-keskustelua ja poimimaan sieltä relevantteja kysymyksiä. Toisille taas chatin seuraaminen voi olla vaikeaa ja selkeintä on, että tilanteen puheenjohtaja kantaa huolen kysymysten esiin nostamisesta esityksen jälkeisessä keskustelussa. Chat-ikkuna on useimmilla alustoilla mahdollista piilottaa päänäkymästä, ja konferenssi kannattaakin rakentaa siten, että chatin seuraaminen ei ole välttämätöntä vaan pikemminkin rikastava elementti heille, jotka haluavat sitä käyttää.

Avasimme osallistujia varten myös erillisen Google Drive -tiedoston, jossa halutessaan sai jakaa pidempiä pohdintoja konferenssin teemaan tai yksittäisiin puheenvuoroihin liittyen. Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan kovin laajasti innostanut osallistujia, mikä saattaa johtua Drive-tiedoston “virallisesta” muodosta – yksittäisten kommenttien heittäminen osaksi pitkää tiedostoa ei tunnu välttämättä luontevalta. Aluksi tarkoituksemme olikin käyttää Padlet-sovellusta, joka soveltuu tällaiseen kommenttien heittelyyn paremmin. Se oli kuitenkin koko verkkokonferenssin valmisteluajan toiminnaltaan kovin epävarma ilmeisesti kovan käyttökuormituksen vuoksi, joten luovuimme siitä. Drive-tiedoston lisäksi virtuaaliset kahvihuoneet oli tarkoitettu mahdollisuudeksi jakaa keskustellen sekä kuulumisia että ajatuksia konferenssin teemoista.

Konferenssiyleisön osallistumismahdollisuuksia kannattaa verkkokonferenssia järjestettäessä pohtia erityisen huolellisesti. Meillä siihen oli vain rajallisesti aikaa, mutta osallistujien palautteesta päätellen käytössä olleet osallistumisen tavat olivat toimivia ja yhteisyyttä rakentavia. Myös siihen kannattaa paneutua, millaista ilmapiiriä konferenssin “juonnoilla” ja moderoinnilla rakennetaan. Sosiaalipedagogiikan päivien palautteissa toistui kaksi adjektiivia: lämminhenkinen ja kannustava. Yritimme erityisesti korona-poikkeustilanteen vuoksi korostaa sitä, että kun lähes kaikki osallistuvat kotoa käsin, kodin arki saa myös näkyä. Meillä itsellämme se näkyi esimerkiksi niin, että kesken konferenssin päätössanojen Suomen sosiaalipedagoginen seura ry:n puheenjohtajan lapsi juoksi mukaan striimaukseen kertomaan äidille jotakin tärkeää asiaa. Jos tämä olisi tapahtunut jo avauspuheenvuorossa, olisi ilmapiiri saattanut rentoutua ja verkkojännitys helpottaa nopeamminkin.

“Järjestämistavasta huolimatta hyvin vuorovaikutuksellinen ja yhteisöllinen tapahtuma.” (osallistujapalaute, Sosiaalipedagogiikan päivät 2020)

“Yhteishenki tuntui hyvältä, yllättävän hyvältä, vaikka nähtiin vain teidät esittäjät ja valvojat.” (osallistujapalaute, Sosiaalipedagogiikan päivät 2020) 

“Yllätyin miten persoonallista, inhimillistä ja sosiaalista voidaan olla tämä verkon kautta kokoontuminen.” (osallistujapalaute, Sosiaalipedagogiikan päivät 2020) 

“Opin erityisesti (taas kerran) sen, että yhteisö voi syntyä myös silloin, kun ei olla fyysisesti samassa tilassa. Tuli iso ja vahva kokemus siitä, että olimme kaikki yhdenvertaisesti läsnä ja todella yhdessä työstämässä tärkeitä, olennaisia teemoja.” (osallistujapalaute, Sosiaalipedagogiikan päivät 2020) 

Moderointi ja tekninen tuki 

Moderointitiimi koottiin Humakin henkilökunnasta sekä aivan viime hetkellä mukaan saadusta Itä-Suomen yliopiston jatko-opiskelijasta, jolla oli vahvaa tietoteknistä osaamista. Moderoijien keskinäistä työnjakoa ei ehditty miettiä paljon, ja työnjakoa sovittiin “lennosta”. Molemmissa päivissä mukana oli kolme moderoijaa, ja torstaissa suuren osan päivää myös neljäs moderoija.  Ihannetilanteessa moderoijia olisi voinut olla neljä koko ajan, jotta esimerkiksi tauotukset olisi voitu sopia paremmin. Moderoijien keskinäisen viestinnän kanavina olivat Collaboratessa valvojien chat, whatsapp-ryhmä ja puhelinyhteys. Kaikkia näitä tarvittiin, jotta päivät saatiin vietyä läpi. Moderointitukea osallistujille annettiin päivien aikana konferenssialustalla, whatsapp-viestein, sähköpostitse, puhelimitse kuin tekstiviestein.

Kumpanakin konferenssipäivänä moderoijat olivat läsnä verkkoalustalla tuntia ennen ohjelman alkua. Osallistujat oli toivotettu tervetulleiksi testaamaan yhteyksiä ja tutustumaan Collaborateen. Tunnin aikana moderoijat kertasivat alustan keskeisiä toimintoja, auttoivat ääni- ym. asetuksissa sekä kertoivat päivien ohjelmasta ja osallistujien roolista päähuoneessa ja pienryhmissä toimittaessa. Osallistujilta tuli paljon myönteistä palautetta mahdollisuudesta yhteyksien testaamiseen ja alustan käytön opastukseen.

Moderoijat olivat myös päivien aikana esiintyjien tukena. Yhden moderoijan puhelinnumero oli toimitettu esiintyjille etukäteen. Jonkin verran ilmeni tarvetta ratkoa teknisiä ongelmia puhelimitse aivan viime hetkellä ennen esiintyjän puheenvuoroa. Kaikki ongelmat onnistuttiin ratkaisemaan ja esitykset saatiin pidettyä ajallaan.

Collaboraressa chat-keskustelua voi käydä kaikille näkyvien viestien lisäksi henkilökohtaisin viestein. Osa osallistujista laittoi moderoijille yksityisviestejä. Moderoijilla ei ollut voimavaroja seurata reaaliaikaisesti yksityisiä chatteja, sillä  käytössämme oli moderoijien keskinäinen chat-kanava, kaikkien käytössä ollut chat-kanava, moderoijoien whatsapp-ryhmä, järjestäjien whatsapp-ryhmä, puhelinsoitot, jossain määrin myös sähköposti.

Pienryhmiin jakaminen oli järjestetty siten, että yksi moderoijista nimesi ryhmät ohjelman mukaisilla ryhmänimillä (tutkimustyöryhmien, torstai-illan tapaamisten, käytännön työpajojen ja virutaalikahviloiden nimet) ja käynnisti pienryhmätoiminnon, kun ohjelmassa oli ryhmiin jakautumisen aika. Collaboratessa pienryhmiin jakautuminen voidaan toteuttaa siten, että moderoija valitsee osallistujat yksitellen ryhmiin tai käyttää satunnaisjakoa (luodaan esim. 10 ryhmää, joihin ohjelma satunnaisesti jakaa osallistujat), tai siten, että osallistuja voi itse valita ryhmänsä ja myös vaihtaa ryhmästä toiseen. Tässä konferenssissa jokainen osallistuja saattoi valita ryhmän, jonka virtuaalitilaan astui itse sisään. Suurelta osin tämä onnistui.

Torstain pääluennon jälkeen verkkoalustalla oli noin 200 osallistujaa. Ohjelmassa oli konferenssin ensimmäinen pienryhmiin jakautuminen. Moderoijat huomasivat, että osallistujien siirtyminen ryhmiin päivittyi näytölle hitaasti ja aiheutti osallistujille pienryhmänäkymän “pomppimista” näytöllä. Oli siis ajoittain hankalaa seurata, missä kohti omalla näytöllä olikaan se pienryhmä, johon halusi mukaan. Tätä näkymän “pomppimista” ei voi täysin välttää, sillä Collaboratessa pienryhmien käynnistyessä kaikki osallistujat näkyvät ensin päähuoneen osallistujalistassa, ja kun osallistuja siirtää itsensä pienryhmään, poistuu hän päähuoneen osallistujalistalta ja siirtyy valitsemansa pienryhmän osallistujalistalle. Tätä emme osanneet kertoa alussa selvästi, mikä aiheutti hämminkiä. Jos osallistujalla lisäksi oli hidas verkkoyhteys, näytti osallistujalle siltä, että “istunto jäi jumiin”, ja näkymä saattoi palata vasta odottelun jälkeen ja silloinkin muuttuneena (piti paikantaa, missä kohtaa pienryhmiin kulku oli).

Ryhmiin jakautumisen ohjeistus on hyvä tehdä mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Moderoijat voivat antaa ryhmiin jakautumisen ohjeita päähuoneessa myös puhumalla, koska varsinainen ohjelmasisältö on siirtynyt tai siirtymässä pienryhmähuoneisiin, jolloin puhutut ohjeet päähuoneessa eivät häiritse pienryhmien ohjelmaa (päähuoneen puhe ei kuulu pienryhmähuoneisiin). Chatissa annetut ohjeet voivat jäädä huomaamatta osallistujilta, jotka etsivät kuumeisesti ryhmään pääsyä. Moderoijien on myös hyvä varmistaa, näkyvätkö päähuoneen chatit myös pienryhmissä ryhmien ollessa käynnissä (Collaboratessa näkyvät). Jos näkyvät, on chatin käyttö puhetta huonompi vaihtoehto ohjeiden antamiseen, sillä se voi häiritä pienryhmien työskentelyä. Perjantaina moderoijat ottivat tämän paremmin huomioon: chatin käytön lisäksi moderoijat toimivat omalla äänellä päähuoneessa, toistivat ääneen tietyt viestit (esim. laita moderoijille wa- tai tekstiviesti numeroon…/ lähetä sähköpostia osoitteeseen…) useampaan kertaan.

“Osaanottajana minulla oli kaiken aikaa luottavainen fiilis siitä, että tekniikka pelaa ja siihen pystyi luottamaan, koska organisoijat olivat tehneet osallistumiseen selkeät raamit ja ohjeistukset.” (osallistujapalaute, Sosiaalipedagogiikan päivät 2020)

“Ihan hyvin muuten toimi, mutta työryhmiin meneminen kuuntelijaksi / vaihtaminen oli sen verran hankalaa, että jätin kesken. Johtuu varmaan siitä, ettei ollut aikaa harjoitella ennen aloitusta niitä juttuja, jun tuo ohjelma oli taas uusia ja outo nappuloiltaan.” (osallistujapalaute, Sosiaalipedagogiikan päivät 2020) 

“Hyvät ohjeet valvojilta, riittävän paljon toistoa, oli helppo seurata mitä seuraavaksi tapahtuu, riittävästi aikaa linjojen toiminnan tarkasteluun ennen kunkin päivän alkua, olitte palveluhenkisiä ja ystävällisiä.” (osallistujapalaute, Sosiaalipedagogiikan päivät 2020) 

Konferenssin pääluennot tallennettiin Collaboraten tallennustoimintoa hyödyntäen. Tallenteet editoidaan ja julkaistaan Suomen sosiaalipedagoginen seura ry:n kanavissa huhtikuun aikana. Tallennuksesta sovittiin etukäteen puhujien kanssa ja siitä ilmoitettiin konferenssin osallistujille sekä kirjallisessa ohjeistuksessa että suullisesti tallennuksen alkaessa. Osallistujien informointi oli tärkeää erityisesti siksi, että Collaboraten tallennustoiminto tallentaa myös chat-keskustelun, joka saattaa jäädä näkyviin myös julkaistavaan tallenteeseen, joskin vähintään keskusteluun osallistuneiden nimet pyritään siitä poistamaan.

Konferenssille laadittiin palautelomake Webropol-palveluun, jonka käyttöoikeus järjestelytiimillä on Itä-Suomen yliopiston kautta. Palautelomakkeen linkkiä jaettiin konferenssin chat-palvelussa ja somekanavissa sekä sähköpostitse konferenssiin ilmoittautuneille. Saimme palautelomakkeen valmiiksi vasta toisen konferenssipäivän aamuna. Olisi ollut hyvä, jos linkkiä olisi voinut jakaa osallistujille jo konferenssin alusta lähtien, koska osa oli mukana ainoastaan ensimmäisenä päivänä, ja verkkokonferenssiin oli mahdollista osallistua myös ilman ilmoittautumista – eli kaikkia osallistuja ei ollut mahdollista tavoittaa jälkikäteen.

Varaudu ennakkoon verkkototeutuksen haasteisiin

Todennäköisiä verkkototeutuksen haasteita aiheuttavat ainakin osallistujien verkkoyhteyksien kapasiteetti, osallistujien tietotekninen osaaminen ja käytössä olevat laitteet, joilla verkkokonferenssiin osallistutaan, sekä osallistujien käytössä olevat selaimet ja selainversiot. Collaborate ei tue esimerkiksi Internet Explorerin, Edgen tai Firefoxin selaimien käyttöä. Tämä voi synnyttää ulossulkevia kokemuksia, jotka eivät välttämättä ole konferenssijärjestäjän ratkottavissa. Pyrimme ennakoimaan ja ehkäisemään näitä kokemuksia laatimalla osallistujan ohjeen, jossa kerrottiin myös selainvaatimuksista, ja järjestämällä mahdollisuuksia yhteyksien ja alustalla toimimisen testaamiseen.

Moderoinnin ja teknisen tuen järjestämisessä on tärkeää sopia moderoijien keskinäinen työnjako tarkasti. Huomasimme esimerkiksi, että pienryhmiin jakautumisessa kannatti toimia niin, että vain yksi moderoija siirtää tarvittaessa osallistujia pienryhmiin, jos osallistuja sitä pyytää. Moderoijien roolituksessa kannattaa sopia, kuka milloinkin on vastuussa pienryhmien informoinnista. Collaborate mahdollistaa sen, että moderoija käy pienryhmissä tiedustelemassa työskentelyn kulusta ja lempeästi muistuttelemassa myös ajankäytöstä ja pian tulevasta palautuksesta päähuoneeseen. Hetkittäin moderoijien omat verkkoyhteydet olivat hitaita, mikä hidasti joitakin siirtymävaiheita.

Opimme myös, millaista valtaa moderoijat voivat verkkokonfenressissa käyttää. Verkkokonferenssissa ajankäytön logiikka ilmenee eri tavoin kuin kasvokkaisissa tapaamisissa, eivätkä joustot ole välttämättä samalla tavoin tilannekohtaisesti harkittavia. Esimerkiksi moderoija palauttaa osallistujat pienryhmätyöskentelystä takaisin päähuoneeseen sovittuna aikana riippumatta siitä, onko jossain pienryhmässä työskentely vielä hieman kesken. Konferenssin toisena päivän moderoijat menivät tämän tajuttuaan pienryhmiin mukaan tiedustelemaan, missä vaiheessa ryhmissä mennään ja auttamaan mahdollisissa ongelmatilanteissa sekä informoimaan ajan loppumisen lähestymisestä.

Tuntui myös tärkeältä ymmärtää se, että osallistujat tarvitsevat jo etukäteen mahdollisimman todenmukaista tietoa siitä, mitä odottaa verkkokonfenrenssilta, sekä siitä, mitä osallistujan roolissa odotetaan, eli miten toimia. Lähtökohta konferenssijärjestäjille ja moderoijoille voisi olla ajatus siitä, että on palvelutehtävässä. Tarkoitus on tehdä esiintyjien ja osallistujien mukaantulo kenties täysin vieraaseen verkkoympäristöön mahdollisimman helpoksi.

Huomiota on hyvä kiinnittää myös laajemmin kulloinkin käytössä olevan verkkoympäristön moninaisiin toimintoihin. Osa toiminnoista saattaa olla itse toteuttajalle niin arkisia ja tuttuja, että niitä ei huomaa harvemmin verkossa toimineille osallistujille kertoa. Toisaalta toteutuksen aikana osa toiminnoista saattaa tulla yllätyksenä. Huomasimme konferenssin aikana esimerkiksi sen, että esittäjän dioja oli mahdollista selata esitystä seuraavan osallistujan roolissa. Tämä selaaminen ei kuitenkaan rajoittunut vain omalle koneelle, vaikka se osallistujasta saattoi siltä näyttää. Sen sijaan diat vaihtuivat samaan aikaan myös muilla osallistujilla. Diojen vaihtuminen kesken esityksen häiritsi luonnollisesti esityksen pitäjää. Toinen konferenssin kuluessa oppimamme käytännön toiminto liittyi ohjelman lähettämiin ilmoituksiin. Jokaiselle osallistujalle tuli näytölle ilmoitus konferenssialustalla sisään- ja uloskirjautuneista henkilöistä sekä pyydetyistä puheenvuoroista. Ilmoitukset sai kuitenkin pois päältä asetuksista. Kummassakin tapauksessa moderoijat ohjeistivat osallistujia asian itse ymmärrettyään.

Jos samaa verkkoympäristöä käyttää useammin, olisi hyvä pyrkiä kokoamaan tällaiset osin itsestään selviltäkin tuntuvat ohjeet ylös, jotta ne voidaan välittää osallistujille selvästi. Liian pitkiä etukäteisohjeistuksia on syytä välttää, mutta vaihtoehtona etukäteen jaetun ohjeistusten sijaan tai lisäksi on tiettyjen ohjeiden jakaminen chatissa tasaisin väliajoin konferenssin aikana. Tällöin konferenssin eri vaiheissa mukaan tulevat osallistujat saavat ohjeet tiedokseen varsin pian mukaan liityttyään. Näin toimimme itse eli aloimme konferenssin kuluessa käyttää chattia osallistujille tiedottamisessa, vaikka emme olleet tästä etukäteen sopineet. Moderoijat muistuttivat chatissa säännöllisesti teknisestä tuesta. Tämän lisäksi järjestäjät jakoivat infoa esimerkiksi Suomen sosiaalipedagogiseen seuraan liittymisestä ja seuran sosiaalisen median kanavista sekä päiviin liittyvästä iltaohjelmasta ja siihen sisältyvästä vapaaehtoisesta maksusta. Tällaisista “infopaketeista” olisi hyvä sopia etukäteen, jolloin ne olisivat valmiiksi kirjoitettuina ja näin liitettävissä tasaisin väliajoin chatiin luettavaksi.

Jos jossain ohjelmaosuudessa siirrytään käyttämään verkkokonferenssin pääalustan sijaan jotain muuta verkkoympäristöä, kuten me teimme illanvietossa, kannattaa tämän tiedottamiseen ja ohjeistamiseen panostaa. Me toteutimme päivien kulttuuri-iltamat Facebook Live -striimauksena, koska ajattelimme sen olevan toteutukseltaan kevyempi (ei vaadi yhtä tiivistä moderointia) sekä mahdollistavan laajemman osallistumisen, kun tapahtumaan voi helposti kutsua myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät osallistuneet konferenssiin. Facebook Live -striimauksen seuraaminen ei kuitenkaan ole läheskään kaikille tuttua. Selvää ei myöskään ollut, voiko striimausta seurata ilman omaa Facebook-tiliä. Kulttuuri-iltamiin osallistumiseen olisikin tarvittu tarkemmat ohjeet – jotka olisimme tehneet, jos aikaa olisi ollut enemmän.

Mitä osaamista ja resursseja verkkokonferenssin toteuttaminen vaatii? 

Vuoden 2020 Sosiaalipedagogiikan päivien verkkototeutuksesta vastasi neljän hengen ydintiimi – tämän tekstin kirjoittajat – ja joukko korvaamattomia tukitoimijoita ja -toimintoja. Tiimiin kuului varsin kokeneita konferenssijärjestäjiä, mutta verkkokonferenssin järjestämisestä kenelläkään ei ollut aikaisempaa kokemusta. Käyttöön valjastettiin Humakin lehtori Erja Anttosen laaja verkko-opetuskokemus sekä taustatukena Itä-Suomen yliopiston ja Humakin it-palveluiden osaaminen. Ilman organisaatioiden välistä yhteistyötä ja monialaista osaamista konferenssin toteutus verkossa ei olisi onnistunut. Ratkaisukeskeisyyttä ja tietynlaista organisatorista joustamista tarvitaan myös.

Verkkokonferenssin järjestäminen vaatii teknisen toimivuuden näkökulmasta kokemuksemme mukaan ainakin seuraavat asiat:

• Tietoa ja ymmärrystä eri verkkoalustojen mahdollisuuksista, toiminnallisuuksista ja kapasiteetista alustavalinnan pohjaksi. 
• Mahdollisuutta käyttää valitun verkkoalustan maksullista versiota esimerkiksi koulutusinstituution tai jonkun muun toimijan kautta. Alustojen ilmaisversioissa on usein aikarajoituksia ja tiukempia käyttäjämääräehtoja. Meillä oli käytössä Blackboardin Collaborate -alusta Humakin kautta. 
• Kykyä hyödyntää valitun alustan toiminnallisuuksia. 
• Riittävää it- ja moderointitukea alustan tarjoavasta organisaatiosta ja myös muita yhteistyön mahdollistavia resursseja käyttäen. 
• Aikaa laatia riittävän kattava ohjeistus alustan konferenssin kuluessa tarvittavista toiminnallisuuksista esiintyjille ja osallistujille. 
• Aikaa perehdyttää esiintyjät verkkoalustan toiminnallisuuksiin ja sopia mahdollisen power point- tai muun esityksen jakamisen käytännöistä 
• Ulospäin välittyvää uskoa ja luottamusta omaan tekemiseen
• Ohjelman selkeää rakennetta ja myös tauottamisen suunnittelua

Yhteenveto: verkkokonferenssin järjestämisen muistilista

1. Konferenssin ohjelma

• Miltä osin ja miten perinteiseksi konferenssiksi suunnitellun tilaisuuden ohjelma on mahdollista toteuttaa verkkovälitteisesti? Pitääkö ohjelmaa jotenkin mukauttaa verkkoon soveltuvaksi, esim. lyhentää joidenkin puheenvuorojen kestoa? 
• Mitä ohjelmasuunnittelussa ja ohjelman rytmityksessä pitää huomioida, kun suunnitellaan tilaisuutta suoraan verkkoon?
• Millaisia osallistujien vuorovaikutustapoja mahdollistetaan ohjelman eri osioissa? Varsinaisen ohjelman lisäksi mietitään taukojen mahdollinen vuorovaikutuksellinen toteuttaminen. 
• Onko joitakin ohjelmaosioita tarpeen tallentaa? Kuka neuvottelee niihin liittyvistä luvista esiintyjien kanssa?  

2. Konferenssin toteutustapa

• Kaikille avoin verkkokonferenssi vai vain ilmoittautuneille tarkoitettu konferenssi?
• Täysin ilmainen, vapaaehtoinen osallistumismaksu vai vain ilmoittautuneille tarkoitettu maksullinen tilaisuus? Jos järjestetään maksullinen tilaisuus, miten kontrolloidaan osallistujien sisäänpääsyä konferenssialustalle?

3. Konferenssista tiedottaminen

• Tutut sidosryhmät
• Keitä uusia ihmisiä verkkototeutuksella olisi mahdollista tavoittaa? Miten heille viestitään? 
• Tarvitaanko erillinen lehdistötiedote? 

4. Verkkoalustan valinta

• Mitä verkkoalustoja järjestäjien on mahdollista käyttää?
• Millaisen osallistujamäärän ympäristö mahdollistaa?
• Millaiset toiminnot (esim. ryhmissä työskentely) ympäristön tulee mahdollistaa?
• Millaisia eri vuorovaikutusmahdollisuuksia alusta mahdollistaa? 
• Vara-alustan käyttömahdollisuus, jos pääalustaksi valittu lakkaisi toimimasta
• Onhan verkkoalustaa mahdollista käyttää selainpohjaisesti (ei edellytä ohjelman lataamista)? 
• Miten alusta mahdollistaa saavutettavuuskysymysten huomioimisen? 

 5. Verkkoalustan käytössä opastaminen

• Lyhyet ja selkeät ohjeet osallistujille helposti saatavilla ennen konferenssia ja sen aikana
• Käyttövinkkien ja täsmäohjeiden jakaminen chatissa konferenssin aikana liittyen yksittäisiin toimintoihin
• Testaamismahdollisuus kaikille puhujille muutamaa päivää ennen verkkotapahtumaa
• Testaamismahdollisuus osallistujille esimerkiksi tuntia ennen ohjelman aloitusta kaikkina konferenssipäivinä

 6. Osallistujien osallistumismahdollisuudet konferenssin aikana ja niistä tiedottaminen

• Verkkoalustan chat-toiminto: sen käyttömahdollisuudesta tiedottaminen kirjallisissa ohjeissa ja konferenssin aikana
• Mahdollisuudet puheenvuoron pyytämiseen: milloin ja miten
• Alusta ajatusten jakamiseen, esim. Padlet tai Google Drive -dokumentti
• Onko vapaamuotoisen vuorovaikutuksen mahdollisuuksia esim. tauoilla? 

 7. Työnjako ennen konferenssia ja konferenssin aikana

• Moderoijien keskinäinen työnjako (tekninen tuki, tiedottaminen jne.)
• Muiden järjestäjien vastuualueet
• Varahenkilöiden nimeäminen siltä varalta, että järjestäjät kohtaavat itse esimerkiksi verkko-ongelmia

 8. Yhteydenpito järjestäjien kesken konferenssin aikana

• esim. moderoijien oma chat, järjestäjien WhatsApp-ryhmä
• Toimivia kanavia eri tilanteita varten riittävästi mutta ei liikaa

 9. Osallistujille tiedottaminen konferenssin aikana

• Tiedottamisen kanavat
• Etukäteen laadittava listaus tiedotettavista asioista 
• Jos verkkokonferenssin joitakin osioita tallennetaan, selkeä viestintä siitä, milloin tallennus alkaa ja milloin päättyy ja mikä kaikki tulee tallenteeseen mukaan (esim. tallentuvatko myös chat-keskustelut)

 10. Konferenssiohjelman sujuvan etenemisen valmistelu

• Juonto/puheenjohtajavastuiden suunnittelu ja jakaminen
• Juontojen suunnittelu sekä ohjelman että taukojen näkökulmasta: mitä kannattaa kertoa missäkin kohdassa
• Juontajien/puheenjohtajien varahenkilöiden sopiminen verkkoyhteysongelmien varalta
• Jos mahdollista, työryhmätyöskentelyihin jaettu puheenjohtajuus, jolloin toinen voi seurata chattia ja toinen viittaustoiminnolla pyydettyjä puheenvuoroja

 ***

 Vinkkejä verkkokonferenssin järjestämiseen löytyy myös tekstistä How To Run A Free Online Academic Conference: A Workbook (version 0.2)

Sosiaalipedagogiikka -teos sukeltaa syvälle alan juuriin ja luo laajan katsauksen sen eri suuntauksiin sekä teoreettisesta että käytännöllisestä näkökulmasta. Lukija pääsee tutustumaan niin alalla vaikuttaneisiin ajattelijoihin kuin käytännön toimintaankin.

Perusteos rakentaa teoreettista ymmärrystä mutta antaa myös konkreettisia työvälineitä sosiaalipedagogiseen toimintaan muun muassa kasvatus-, sosiaali-, terveys- ja kulttuurialalle. Se kutsuu keskusteluun myös sosiaalipedagogiikan lähitieteenalat sekä kaikki ne, joita kiinnostaa yhteiskunnan muuttaminen paremmaksi.

Tilausohje:

Mene osoitteeseen kauppa.gaudeamus.fi. Valittuasi kirjan ostoskoriin, syötä kohtaan ”kampanjakoodi” tarjoustunnus KASVU2020. Tarjous on voimassa 31.5.2020 asti.

Kuvat: Joonas Kiviranta (sosionomi amk) ja Ville Silvennoinen

18.8.2018 toista kertaa järjestetyssä Kourulan Kansanjuhlassa Lappeenrannassa kokeiltiin yhteisötyön menetelmää, jossa alueen asukkaat kokoontuivat yhteen pohtimaan asuinalueensa nykytilaa ja ideoimaan sen tulevaisuutta. Tapahtumaan osallistui arviolta 200 pääosin kourulalaista kävijää, jotka edustivat kaikkia ikäluokkia. Ei siis olekaan ihme, että näin laajasta joukosta kumpusi päivän aikana varsinainen runsaudensarvi ideoita. Sama konsepti voisi toimia missä tahansa alueella, jossa on tarvetta kuulla paikallisten ääntä esimerkiksi palveluiden suunnittelun suhteen. Työpajan ohjaajat Essi Katila ja Joonas Kiviranta ottavat työmenetelmällä osaa Talentian Hyvä käytäntö -kilpailuun.

Kuva: Joonas Kiviranta

Kourulan lähiön asukkaat kokoontuivat päivän aikana kanttiiniin keskustelemaan erilaisista kehittämisen kohteista Kourulassa ja miettimään, missä he itse haluaisivat olla mukana. Näiden ajatusten pohjalta pyrimme ohjaajina tuomaan eri tahoja yhteen toteuttamaan ideoita. Tarkoituksena oli viedä keskusteltu ja ideointi sinne, missä ihmiset itse ovat ja saada erityisesti niiden ihmisten ääni kuuluviin, joiden ääntä tai mielipidettä ei kuulla, kun palveluita ja asuinalueita kehitetään.

“Kun täällä on niin hirveän ankeaa!”, kuului monen kourulalaisen suusta, kun Kansan Kanttiini jalkautui Lappeenrannan Kourulan lähiöön osana Kourulan Kansanjuhlaa.  Alusta asti olikin selvää, että asukkaiden mielestä Kourulassa riittää kehittämisen kohteita; sen aikanaan eläväinen ja monia palveluita sisältävä aluekeskus on päässyt pahasti ränsistymään ja palvelut ovat siirtyneet muualle yksi toisensa perään. Moni asukas valitti Kourulan leimaantumista huonoksi alueeksi, mikä liittyy osaltaan huono-osaisuuden kasaantumiseen alueen kaupungin vuokrataloihin. Monen asukkaan tapa puhua Kourulasta ja omasta kourulalaisuudesta huokui kuitenkin ylpeyttä ja kotiseuturakkautta. Tämä kiintymys näkyi halussa tehdä alueesta taas eläväinen, kaunis ja asukkaiden tarpeita palveleva.

Ilmaisten tarjottavien avulla ihmisiä houkuteltiin istumaan pöytien ääreen pohtimaan yhdessä asuinaluettaan. Pöytiin jaetut kysymykset kirvoittivat miettimään, mitä hyvää ja toisaalta mitä huonoa Kourulassa on vuonna 2018, mitä siinä voisi muuttaa, ja mitä se vaatisi. Ajatusta omasta osallisuudesta muutokseen herättelivät kysymykset “Tunnetko muita Kourulassa asuvia?”, “Missä voisin olla mukana?” sekä “Mitä haluaisin toteuttaa?”. Keskustelun herättelyssä auttoi erityisesti Kourulassa itse asuva kokemusasiantuntija Päivi Kattelus. Ohjaajina mietimme etukäteen, että parhaimmassa tapauksessa meidän roolimme Kourulan ulkopuolelta tulevina ohjaajina jää työpajassa pieneksi ja näin onneksemme kävikin Päivin ansiosta. Päivi lähestyi hienosti kaiken ikäisiä kourulalaisia ja sai ideointiin mukaan myös nuoria aikuisia, jotka eivät oma-aloitteisesti tulleet kertomaan mielipiteistään.

Kuva: Joonas Kiviranta

Kokosimme yhdessä päivän aikana posterille ajatuksia siitä, millaisena asukkaat haluaisivat nähdä Kourulan vuonna 2019. Monet ideoista liittyivät asuinalueen viihtyvyyden lisäämiseen erilaisilla asukkaita yhteen tuovilla toimenpiteillä kuten harrastusmahdollisuuksilla ja yhteisellä olohuoneella, terveyttä edistävillä palveluilla, ympäristön tekemisellä turvallisemmaksi ja esteettisemmäksi sekä kulttuuritoiminnan lisäämisellä. Kourulan Kansanjuhlaa oli mukana järjestämässä paikallinen asukasyhdistys, joka otti Kansan Kanttiinissa esille nousseet ideat pohjaksi tulevalle toimintasuunnitelmalleen. Asukasyhdistys tuli tapahtuman kautta tutuksi uusille ihmisille ja se sai myös uusia jäseniä, mikä näin ollen madaltaa kynnystä olla heihin yhteydessä tulevaisuudessakin erilaisten ideoiden pohjalta. Monet ideat olivat toteuttamiskelpoisia sellaisenaan, kun taas jotkin vaatisivat vaikuttamistyötä ottaakseen tulta alleen.

Kuva: Joonas Kiviranta

Toimittajia tai paikallisia päättäjiä tapahtuma ei valitettavasti erityisemmin paikalle houkutellut. Samaan aikaan keskustassa oli erilaista tapahtumaa, joka veti väkeä puoleensa laajalti. Kourulan Kansanjuhla ja Kansan Kanttiini osoittivat kuitenkin mielestämme hyvin sen, kuinka tärkeää on järjestää ihmisiä yhteen tuovia tapahtumia myös siellä, missä ei yleensä tapahdu. Asukasyhdistyksen kautta toivottavasti myös viesti asukkaiden tarpeista kulkeutuu eteenpäin. Kun Kourulan aluetta aletaan tulevaisuudessa uudistaa, tulee varmistaa, että muun muassa asukkaiden toiveet yhteisötilasta otettaisiin huomioon jo suunnitteluvaiheessa ja ettei tilan puutetta voitaisi perustella jälkikäteen, sillä ettei tällaisesta tarpeesta oltu tietoisia.

Kuva: Ville Silvennoinen

Kaikista konkreettisin asia, jolla tapahtuma lisäsi osallisuutta ja yhteisöllisyyttä oli se, että alueen asukkaat tulivat yhteen pohtimaan omaa asuinympäristöään ja vaikutusmahdollisuuksiaan siihen. Tapahtumassa luotiin myös edellytyksiä toimia yhdessä jatkossa tapahtumassa heränneiden ideoiden suhteen. Kansan Kanttiini toi Kourulan Kansanjuhlaan ihmiset yhteentuovan elementin, mikä teki juhlasta aidosti juuri kansanjuhlan. Tulevaisuudessa toteutettavat ideat tulevat lisäämään viihtyvyyttä alueella ja se, että ideat ovat asukkailta itseltään lähtöisin lisää toivottavasti uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin.

Kansan kanttiini sai tukea toteuttamiskuluihinsa Suomen sosiaalipedagogisen seuran kohdeavustuksesta.

When: Tuesday March 20th, 2018 at 17:00 – 19:00

Where: Theatre Academy, University of the Arts Helsinki
Auditorium 1, Haapaniemenkatu 6, Helsinki

Who: Erene Kaptani, Research fellow, Walking maps and participatory theatre in social research, London (UK)

Erene Kaptani is an anthropologist, community and youth worker, participatory performance artist and dramatherapist with expertise in participatory performance for social research, community building and public impact. She is using narrative and movement based methods inspired by Improvisation and physical Theatre as well Playback and Forum Theatre and Dramatherapy. She is a member of Playback South Theatre Company and devises performances at Studio Upstairs arts community. She produced, wrote and performed in Suspended Lives, a play with refugee groups at Tara Arts and Rich Mix. She devises performance events and facilitates community, professional and academic training to question the constructions of social identities, institutional and public communications. See more: https://erenekaptani.wordpress.com/

In her presentation, Kaptani will address the question of ethics when participatory arts are used with vulnerable groups, and discusses the place of art / aesthetics in the processes where art has (also) an instrumental role. The presentation will include video of her work, and she will also perform spoken word based on her research material.

Short comment speeches will be given by lecturer of theatre pedagogy Riku Saastamoinen (Theatre Academy) and lecturer of social pedagogy Sanna Ryynänen (University of Eastern Finland). There will also be time for questions and joint conversation. The event is in English.

The event is organised by the Degree Programmes in Directing and Theatre Pedagogy of Theatre Academy, University of the Arts Helsinki, and the Finnish Society of Social Pedagogy. The event is a part of “The Evenings of Social Pedagogy” (Sosiaalipedagogiikan illat), that are open and free events coordinated by the Finnish Society of Social Pedagogy with a focus on interesting pedagogical projects or perspectives with a social pedagogical angle both from Finland and abroad.

Additional information: Sanna Ryynänen – sanna.ryynanen(at)uef.fi

Welcome! Tervetuloa!

Suomen sosiaalipedagoginen seura jakoi toisen kerran sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon Sosiaalipedagogiikan päivillä Turussa perjantaina 22.4.2016. Palkinto myönnetään sosiaalipedagogiikkaa ansiokkaasti esiintuovalle ja kehittävälle pro gradu -tutkielmalle ja amk-tutkinnon opinnäytteelle. Seura jakaa palkinnon vuosittain.

Pro gradu -tutkielmien sarjassa sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon sai Anu Nordbäck Itä-Suomen yliopiston sosiaalipedagogiikan pääaineeseen tekemästään gradusta Ferdinand Tönniesin solidaarisuuden käsite sosiaalipedagogiikan yleisen ja erityisen tehtävän näkökulmasta tarkasteltuna. Gradussaan hän pyrki lisäämään ymmärrystä Tönniesin solidaarisuuden käsitteestä sosiaalipedagogiikassa tutkimusmenetelmänään tulkitseva käsitetutkimus. Tutkimuksen tuloksena Nordbäck toteaa, että Gemeinschaft näyttää tarjoavan yksilöä kokonaisvaltaisesti sivistävän ja sosialisaatiota tukevan kasvuympäristön mutta estävän kriittisyyden ja emansipatoriset pyrkimykset, kun taas Gesellschaft näyttäytyy kasvuympäristönä, jossa sivistys jää yksipuolisen teoreettiseksi ja sosialisaatio vaillinaiseksi. Sosiaalipedagogiikan näkökulmasta Gemeinschaftissa korostuu tarve yksilön autonomian tukemiseen ja Gesellschafitssa tarve moraaliseen ja esteettiseen sivistymiseen. Tavoiteltavaksi osoittautuu yksilön tukeminen tunteiden ja järjen väliseen tasapainoon: ”Kun yksilön tahto perustuu tasapainoisesti tunteille ja järjelle, muotoutuu sosiaalista kokonaisuutta koossa pitävä solidaarisuus sekä ihmisen integraation että emansipaation mahdollistaviksi.”

Palkintotuomaristo kiitti Nordbäckin gradua ansiokkaasta Tönniesin solidaarisuuden käsitteen syventämisestä sosiaalipedagogiikan näkökulmasta.  Tuomariston mukaan tutkimus etenee loogisesti ja on sosiaalipedagogisen ajattelun ytimessä. Lisäksi tutkimuksen kohteena oleva solidaarisuuden käsite on yhteiskunnallisesti ajankohtainen, sillä siihen on vedottu esimerkiksi turvapaikanhakijoita koskevassa keskustelussa.

Amk-opinnäytetöiden sarjassa sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon saivat Mirva-Riikka Tervo ja Anne-Mari Vuojärvi Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmaan tekemästään opinnäytetyöstä Innostavat tarinat. Kehitysvammaisten tarinapaja- ja e-kirjaprojekti.  Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää kehitysvammaisille uudenlainen mahdollisuus kulttuurin luomiseen ja sitä kautta tukea heidän itsetuntoaan sekä osallisuuden kokemustaan. Työn teoreettisena viitekehyksenä oli sosiokulttuurinen innostaminen. Tervon ja Vuojärven järjestämissä tarinapajoissa kehitysvammaisten toimintakeskuksen asiakkailla oli mahdollisuus kertoa ja kuvittaa tarinoita sadutusmenetelmän periaatteiden mukaisesti. Tarinat koottiin e-kirjaksi, joka julkaistiin ja esiteltiin julkistamistilaisuudessa. ”Näemme tarinoiden julkaiseminen e-kirjana korostavan kehitysvammaisten osallisuutta kirjallisen kulttuurin luojina yksilö- sekä yhteisöllisellä tasolla ja siten lisäävän kulttuurista demokratiaa. – – Oman tarinan näkemisen e-kirjassa kerrottiin tuntuvan hyvältä.”

Tervon ja Vuojärven opinnäytetyö sai palkintotuomaristolta erityiskiitosta teorian ja käytännön tiiviistä linkittymisestä. Työssä sovelletaan sadutusta luovasti ja eettisesti kehitysvammaisten parissa. Tuomariston mukaan kyseessä on sosiaalipedagogisesti vahva puheenvuoro osallisuuden merkityksestä.

Sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinto jaetaan joka kevät edellisen vuoden aikana hyväksytylle pro gradu -tutkielmalle ja amk-tutkinnon tai ylemmän amk-tutkinnon opinnäytetyölle. Työn teemaa ei ole rajattu, mutta sen tulee olla lähestymistavaltaan sosiaalipedagoginen, eli:

• työssä tarkastellaan jotakin sosiaalipedagogisesti merkittävää ilmiötä
• se liittyy selkeästi sosiaalipedagogiseen keskusteluun
• se tuo esiin sosiaalipedagogiikan teoriaa ja/tai käytäntöä kiinnostavalla ja uusia hyödyntämismahdollisuuksia avaavalla tavalla.

Ensi vuoden opinnäytepalkinto jaetaan keväällä 2017 Mikkelissä järjestettävillä Sosiaalipedagogiikan päivillä. Palkintoehdokkaiksi voi esittää vuoden 2016 aikana hyväksyttyjä opinnäytetöitä. Katso lisää.

Lisätietoja

Elina Nivala
puheenjohtaja, Suomen sosiaalipedagoginen seura ry
elina(at)nivala.net
puh. 040 595 1169

Palkintotuomaristo 2016

Raija Väisänen
yliopistonlehtori (emerita), Itä-Suomen yliopisto

Tapio Salomäki
lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu

Tutustu puhujiin: Xavier Úcar ja Antti Maunu.

Päivien käytännön työpajat tarjoavat osallistujien valittavaksi monipuolisen kattauksen ehkäisevän työn muotoja sosiaalipedagogisesta päihdekasvatuksesta koiratoimintaan. Esimerkiksi viime vuoden päivillä suurta kiinnostusta tieteellisissä työryhmissä herättänyt myönteisen tunnistamisen työorientaatio saa nyt oman puolitoistatuntisen työpajansa, jossa osallistujat pääsevät yhdessä työskennellen tutustumaan tähän tieteelliseen tutkimukseen perustuvaan ja yhdessä sosiaali- ja koulutusalan ammattilaisten kanssa kehitettyyn lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen näkökulmaan. Katso työpajojen kuvaukset.

Kirjan voit tilata itsellesi Sari Miettiseltä, sari.miettinen(at)mamk.fi, 20 euron hinnalla.

Aika: 21.–22.4.2016
Paikka: Turun ammattikorkeakoulu, Ruiskatu 8, Turku

Päivillä tarkastellaan ennaltaehkäisemistä sosiaalipedagogisena toimintaorientaationa ja tavoitteena. Kyse on moniulotteisesta asiasta lähtien siitä, että sosiaalipedagogisen ajattelun ja toiminnan perustehtävänä on yhteiskunnallisen eriarvoistumisen ehkäiseminen, jatkuen konkreettisiin ehkäisevän työn muotoihin sosiaalipedagogisen työn moninaisilla kentillä: varhaiskasvatuksessa, lastensuojelu- ja perhetyössä, nuorisotyössä, päihdetyössä, aikuissosiaalityössä, ikääntyneiden parissa tehtävässä työssä ja niin edelleen.

Eri työympäristöissä ehkäisemisellä viitataan eri asioihin: yleiseen sosiaalisen kasvun tukemiseen esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemiseksi, kun mitään merkkejä syrjäytymisvaarasta ei edes ole olemassa, varhaiseen tukeen ja puuttumiseen tilanteissa, joissa havaitaan merkkejä sosiaalisista riskitekijöistä, ja tuen tarjoamiseen elämäntilanteissa, joissa pyritään ehkäisemään ongelmien pahenemista, kärjistymistä tai niiden vaikutuksia lähipiiriin. Otsikon mukaisesti päivillä nostetaan tarkasteluun yhteiskunnallinen tilanne, merkit eriarvoistumisen lisääntymisestä nyky-yhteiskunnassa, ja pohditaan sosiaalipedagogiikan ehkäisevää tehtävää yhteiskunnallisella tasolla.

Päivät järjestää Suomen sosiaalipedagoginen seura ry yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun ja Humanistisen ammattikorkeakoulun kanssa.

Lisätietoja päivien sivuilta.

Aika: pe 6.11.2014 klo 10.00–15.30

Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry kutsuu suomalaisissa yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, toisen asteen oppilaitoksissa ja kolmannella sektorilla toimivia, sosiaalipedagogiikasta kiinnostuneita kouluttajia, opettajia, tutkijoita ja muita toimijoita keskustelemaan koulutuksen sosiaalipedagogisista sisällöistä. Kouluttajatapaamisen tarkoituksena on alustusten ja keskustelun avulla avata näkymää koulutuksen sosiaalipedagogisiin teemoihin koko koulutuskentällä ja tunnistaa yhdessä aiheeseen liittyviä kehittämistarpeita, haasteita ja mahdollisuuksia.

Ohjelma

10.00  Tilaisuuden avaus

10.15  Aamupäivän alustukset ja niiden pohjalta yhteistä ja pienryhmäkeskustelua:

Sosiaalipedagogiset sisällöt yliopistokoulutuksessa

• Sanna Ryynänen, Itä-Suomen yliopisto

Sosiaalipedagogiset sisällöt sosionomi (AMK ja YAMK) koulutuksessa

• Elina Ikonen, Metropolia ammattikorkeakoulu
• Anne Backman, Saimaan ammattikorkeakoulu

Sosiaalipedagogiset sisällöt yhteisöpedagogi (AMK ja YAMK) koulutuksessa

• Erja Anttonen, Humak, Kuopio ja Mari Tapio, Humak, Preventiimi

12.00   Salaattilounas

13.00   Iltapäivän alustukset ja niiden pohjalta yhteistä ja pienryhmäkeskustelua:

Sosiaalipedagogiset sisällöt toisen asteen koulutuksessa

• Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja -koulutus, Anna Leppäkorpi, Suomen Nuoriso-opisto

Sosiaalipedagogiset sisällöt ammatillisessa täydennyskoulutuksessa

• Laura Paaso, Oulun AMK
• Tiina Anttila, Turun yliopisto, sosiaalipedagoginen hevostoiminta

Sosiaalipedagogiset sisällöt kolmannen sektorin ja yritysten järjestämissä koulutuksissa

• Anita Mäntynen-Hakem, Onnistus Ay, Kulttuurikameleontit ry ym.

14.45   Yhteenvetokeskustelu

15.30   Päivän päätös

Tiedustelut: Elina Nivala, puheenjohtaja, Suomen sosiaalipedagoginen seura ry, elina(at)nivala.net

Olin maaliskuun lopussa terveysalan lehtorikollegani kanssa työmatkalla Namibiassa Glore-hankkeeseen liittyen. GLORE on opetusministeriön rahoittama, Diakin hallinnoima, neljän ammattikorkeakoulun kaksivuotinen yhteistyöhanke ”Global responsibility: Globaalin vastuun sekä kestävän kasvun ja osallisuuden periaatteet osaksi kansainvälistä TKI-toimintaa”. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa osallistujakorkeakoulujen osaamista työelämälähtöisessä, erityisesti kehittyvien maiden kanssa tehtävässä opetus-, tutkimus- ja kehitystyössä.

Namibiassa, joka vietti juuri 25. itsenäisyyspäiväänsä (21.3.2015), on noin 2 miljoonaa asukasta. Suomalaisilla on ollut monessa mielessä paljon vaikutusta Namibian kehitykseen, sekä itsenäistymisen aikaan että jo sen siirtomaa-aikoina. Namibiassa on paljon ihmisiä, joilla on suomalainen etunimi. Matkallamme tutustuimme Saimiin ja Johannaan. Edellisellä matkalla kohtasin Eliaksen ja Toivon. Kuulemma Martti on myös suosittu nimi, ex-presidenttimme Martti Ahtisaaren mukaan. Hän on erityisen tunnettu henkilö ja suuresti arvossa pidetty Namibiassa. Suomalaisia yleensäkin tunnutaan arvostavan suuresti.

Namibian sanotaan nykyisin olevan kehittyvä maa – kehitysmaan sijasta.  Tämä tarkoittaa sitä, että elintaso ja elämän olosuhteet ovat kohentuneet kehitysyhteistyön avulla ja Namibian omien yhteiskunnallisten ponnistusten ansiosta. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että Euroopan ja USA:n taloudellista tukea järjestöiltä ja muilta yhteiskunnallisilta toimijoilta vedetään alas. Monet eurooppalaiset järjestöt ovat olleet tärkeitä toimijoita sosiaali- ja terveyssektoreilla, täydentämässä valtion kehittyviä palveluja.

Ulkopuolisen tarkkailijan silmin katsottuna näyttää siltä, että hyvinvointia Namibiassa on tarjolla vain osalle kansalaisista. Työttömyysprosentti on 49. Tuloerot näyttävät olevan valtavat. Pääkaupungin, Windhoekin keskusta on sangen eurooppalainen: vasemmanpuoleinen liikenne täyttyy uudenkiiltävistä, valkoisista citymaastureista ja muista kalliin näköisistä autoista. Samaan aikaan Katuturassa, Windhoekin esikaupungissa, asuu yli 150 000 ihmistä pienissä peltitönöissä, jokseenkin alkeellisen näköisissä oloissa.

Tuloerot ovat valtavat. Tämä aiheuttaa mielenterveysongelmia, päihdeongelmia ja rikollisuutta. Turistien on syytä pitää huolta omaisuudestaan. Kaikki liikkuvat kaduilla takseilla tai omilla autoilla. Vain turistit kävelevät ja erottuvat perusjoukosta, värin lisäksi siis. Illalla ei ole varsinkaan syytä lähteä kävellen kaupungille.

HIV/aids on haastava terveysongelma sekä  pääkaupungissa että maaseudulla. Se aiheuttaa myös  suuria sosiaalisia ongelmia: sairastuneen stigma on lähes ylitsepääsemätön. Vaikka lääkitys on jo kehittynyt eikä sairastuminen ole enää kuolemantuomio, sairastuneet joutuvat yhteisöjensä ja yhteiskunnan ulkopuolelle. Mahdollisuus koulutukseen ja työelämään pääsyyn katkeavat. Jopa suhteet omiin perheisiin ja entisiin ystäviin katkeavat usein. Terveydenhuollon työntekijöidenkin kerrotaan kohtelevan sairastuneita tylysti ja vältellen.

Tällä hetkellä peruskoulun käyminen on ilmaista luokilla 1–6. Lapset saavat myös ilmaisen kouluruuan. Tavoitteena on, että luokat 7–9 tulevat myös ilmaisiksi. Paremmin toimeentulevat lapset käyvät kuitenkin kalliita yksityiskouluja. Ongelmana näyttää olevan se, että köyhien kouluihin on vaikea saada päteviä opettajia. Opetus tapahtuu kouluissa pääosin englanniksi.

Namibiassa on periaatteessa oppivelvollisuus, mutta vain noin 80 % lapsista käy peruskoulua. Useiden kohdalla koulutie katkeaa, kun koulutus muuttuu maksulliseksi. Ja kun koulutuksen laatu on huonoa, myöskään oppimistulokset eivät mahdollista jatkoa maksullisiin lukioihin. Näin ollen yliopistoon pääsy on mahdotonta. Yliopistokoulutus on myös kallista ja siis köyhien ulottumattomissa.

Ammatillista koulutusta ei juuri ole tai nuoret eivät sinne halua(?), vaikka ammattitaitoisille työntekijöille olisi kuulemma työtä. Nuorisotyöttömyys on suuri ongelma. Nuorten ongelmina ovat myös päihdeongelmat, mielenterveysongelmat, teiniraskaudet ja HIV. Vaikka Namibiassa vallitsee tasa-arvo naisten ja miesten välillä, köyhän naisen asema on huono, kun raskauden ja HIV:in ehkäisytietous on heikkoa. Naisten kouluttautumisen mahdollisuus katkeaa varhaiseen raskauteen tai sairastumiseen.

Kaksi sosionomiopiskelijaamme ovat olleet tämän vuoden 2015 tammikuusta alkaen 3 kk:n vaihdossa ja suorittamassa käytännön harjoitteluaan Katuturassa. He ovat toimineen opettajien työpareina HIV-vanhempien lapsille ja HIV-orvoille esiopetusta tarjoavassa koulussa. Tätä koulua ylläpitää Child Development Foundation. Rahoitus tulee pääasiassa yksityisiltä lahjoittajilta. Nämä 5- ja 6-vuotiaat lapset opiskelevat englanniksi. Toinen koulun opettajista on hollantilainen ja toinen namibialainen. Kurinpito tuntuu olevan opettajien mielestä suuri ongelma. Itse mietin, kuinka paljon pienet lapset englanninkielisestä opetuksesta ymmärtävät. Kaikki osasivat kuitenkin sanoa meille: I love you!

Tapasimme opiskelijamme Namibian pohjoisosassa, Ongwedivassa. Siellä opiskelijamme täydensivät harjoitteluaan tekemällä Positive Vibes -järjestölle pienen asiakastyytyväisyyttä koskevan tutkimuksen HIV-positiivisten asiakkaiden joukossa. Elämä Namibian pohjoisessa ja maaseudulla yleensä eroaa suuresti pääkaupungin elämästä. Jos pääkaupungissa syrjäydytään Katuturaan, maaseudulla eletään ihan toisessa todellisuudessa – usein vanhan heimokulttuurin rajoittaessa nykyajan palvelujen vastaanottamista. HIV-positiiviset ihmiset ovat myös heimokulttuurien hyljeksimiä. Heillä on vain toisensa ja totaalinen köyhyys osanaan.

Kuvat: Anne Backman ja Anitta Juntunen 2014