Sosiaalipedagogiikan tutkijaverkoston talvikoulu järjestetään muutaman vuoden tauon jälkeen verkkotilaisuutena maaliskuussa 2022, torstaina 17.3. klo 16–19 ja perjantaina 18.3. klo 10–15. Tilaisuuden moderaattoreina toimivat tutkijaverkoston koordinaattori Sanna Ryynänen ja Suomen sosiaalipedagoginen seura ry:n puheenjohtaja Elina Nivala, molemmat Itä-Suomen yliopistosta.

Tutkijaverkoston kokoontumisten ideana on koota yhteen sosiaalipedagogiikan alan tutkijoita, tutkimuksellista polkua suunnittelevia ja sosiaalipedagogiikasta ja alan tutkimuksesta kiinnostuneita. Tämän vuoden tilaisuuteen ilmoittautui määräaikaan mennessä kahdeksan tutkijaa tai tutkijaryhmää esittelemään omia työn alla olevia tutkimuksiaan ja keskustelemaan niistä.

Talvikouluun ehtii vielä ilmoittautua mukaan kuuntelemaan esityksiä ja keskustelemaan niistä. Tilaisuus on maksuton ja osallistua voi joko kahteen päivään kokonaisuudessaan tai vain joihinkin tutkimusalustussessioihin.

Ilmoittaudu viimeistään 9.3.2022 tällä lomakkeella. Tilaisuuden linkki ja abstraktikirja lähetetään ilmoittautuneille.

Ohjelma:

To 17.3.2022 klo 16–19 / moderaattori Elina Nivala

16 – 16:15 Tervetuloa – Sanna Ryynänen & Elina Nivala

16:15 – 17:45 Tutkimusalustussessio 1

• Sari Suomela: Lukuinnon kasvattaminen sosiokulttuurisella innostamisella kirjastossa
• Teija Nuutinen: Sisällä vai ulkona? Ammatillinen toimijuus ikääntyneiden hoivayhteisöissä työskentelevien taiteilijoiden puheessa

17:45 – 18:00 tauko

18:00 – 18:45 Tutkimusalustussessio 2

• Sanna Ryynänen, Emma Nortio & Sirkku Varjonen: Maahanmuuttopuheen myytit – freireläinen ja diskursiivinen analyysi

18:45 – 19:00 Ensimmäisen päivän päätössanat, Elina Nivala

Pe 18.3.2022 klo 10–15  / moderaattori Sanna Ryynänen

10:00 – 12:15 Tutkimusalustussessio 3

• Heikki Moisio & Satu-Johanna Lattu: Empatia sosiaalialalla: Empaattisen itsen löytämisen harjoitus ammatillisen empatian kehittämiseksi
• Liisa Kokkoniemi: Persoonakeskeisen kasvatuksen peilauspintoja varhaiskasvatuksessa – syventyminen kehykseen
• Matti Virtasalo: Sosiaalipedagoginen toipumaansaattaja: sosiaalipedagoginen työote mielenterveyskuntoutujien kanssa

12:15 – 13:00 lounastauko

13:00 – 14:30 Tutkimusalustussessio 4

• Maija-Stina Larkio: Nuorten osallisuus antirasistisen ajattelutavan edistämisessä
• Linda Majander: Ekososiaalinen transformaatio sosiaalityön koulutuksessa

14:30 – 15:00 Yhteinen loppukeskustelu

Sosiaalipedagogiikka -teos sukeltaa syvälle alan juuriin ja luo laajan katsauksen sen eri suuntauksiin sekä teoreettisesta että käytännöllisestä näkökulmasta. Lukija pääsee tutustumaan niin alalla vaikuttaneisiin ajattelijoihin kuin käytännön toimintaankin.

Perusteos rakentaa teoreettista ymmärrystä mutta antaa myös konkreettisia työvälineitä sosiaalipedagogiseen toimintaan muun muassa kasvatus-, sosiaali-, terveys- ja kulttuurialalle. Se kutsuu keskusteluun myös sosiaalipedagogiikan lähitieteenalat sekä kaikki ne, joita kiinnostaa yhteiskunnan muuttaminen paremmaksi.

Tilausohje:

Mene osoitteeseen kauppa.gaudeamus.fi. Valittuasi kirjan ostoskoriin, syötä kohtaan ”kampanjakoodi” tarjoustunnus KASVU2020. Tarjous on voimassa 31.5.2020 asti.

Tänä vuonna palkinnon sai kaksi ansiokasta otteeltaan sosiaalipedagogista pro gradu -tutkielmaa:

• Tuula Koistisen pro gradu -tutkielma Ihmiset kasvattavat toisiaan pohdiskellessaan maailmaa – Paulo Freiren tiedostamisen ja dialogin käsitteet globaalikasvatuksen jäsentäjinä, joka on tehty Itä-Suomen yliopistossa yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnossa sosiaalipedagogiikan pääaineeseen
• Erika Sirénin pro gradu -tutkielma Kehitysvammaisten luetun ymmärtäminen tarinana selkokielen teoriakirjoissa – kriittinen diskurssianalyysi ekskluusiosta ja inkluusiosta, joka on tehty Helsingin yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella erityispedagogiikan pääaineeseen.

Lisäksi tuomaristo halusi myöntää kunniamaininnan Päivikki Rapon pro gradu -tutkielmalle “You can’t live only eating and then sleeping, you have to do something.” Etnografinen tutkimus kansalaisena toimimisesta vastaanottokeskuksen arjessa, joka on tehty Itä-Suomen yliopistossa yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnossa sosiaalipedagogiikan pääaineeseen.

Tuomareina toimivat Ellinor Silius-Ahonen, Fil.dr., överlärare emerita, Arcada, sekä Rauno Huttunen, yliopistonlehtori, Turun yliopisto. Tuomarit kirjoittivat arvioinnissaan näin:

• ”Olemme päättäneet jakaa opinnäytetyökilpailun ensimmäisen palkinnon kahdelle työlle (eli jaettu ensimmäinen palkinto kahden työn kesken). Teimme tämän päätöksen yksimielisesti, koska katsomme että työt ovat yhtä ansioituneita, mutta molemmat omalla erilaisella tavallaan.
  Sirénin pro gradu -työ on tieteellisesti korkealuokkainen. Työn vahvuuksia ovat kirjoittajan syvä ymmärrys teoriapohjasta ja johdonmukaisesti tehty kriittinen diskurssianalyysi. Keskeiset käsitteet, ekskluusio ja inkluusio, sekä toimintarajoitteisiin henkilöihin kohdistuviin asenteisiin liittyvät arvot perustuvat implisiittisesti sosiaalipedagogiikasta johdettuihin päätelmiin ja antavat työlle vahvan sosiaalipedagogisen pohjavireen.
  Koistisen pro gradu -työ johdattelee lukijan sosiaalipedagogiikan ytimeen. Kattavan käsiteanalyysin avulla saavutetaan työn tavoite eli globaalikasvatuksen perusta. Kirjoittaja on käynyt dialogia Freiren tekstien kanssa selventääkseen laajasti, kuinka Freiren ajatuksia voi soveltaa globaalikasvatuksessa.”

Kaikki palkitut työt ovat luettavissa sosiaalipedagogiikka.fi-verkkosivulla täällä.

Sosiaalipedagogiikan tutkijaverkoston ensimmäinen talvikoulu järjestettiin Lempäälässä, Kärppälän Rusthollin talvisissa maalaismaisemissa 10.–11. helmikuuta. Esittelen tässä kirjoituksessa keskeisimpiä sisältöjä talvikoulussa pitämästäni alustuksesta ”Kansalaisuuden teot ja toiminnot vastaanottokeskuksen arjessa”, joka perustui parhaillaan työn alla olevaan sosiaalipedagogiikan pro gradu -tutkielmaani. Talvikoulussa käydyissä keskusteluissa mietittiin monipuolisesti muun muassa sosiaalipedagogisen tutkimuksen ominaispiirteitä. Nostankin tässä tekstissä esiin myös pohdintojani, joita noissa keskusteluissa heräsi tutkielman aiheeseen liittyen.Tarkastelen gradussani etnografisella lähestymistavalla aikuisten turvapaikanhakijoiden toiminnallisen kansalaisuuden toteutumista vastaanottokeskuksen arjessa. Tulen tänä keväänä toteuttamaan kuukauden mittaisen kenttätyöjakson, jonka aikana toimin valitussa vastaanottokeskuksessa samanaikaisesti sekä tutkijan että vapaaehtoistyöntekijän roolissa. Kerään aineistoni siis vastaanottokeskuksen arkea eläen ja osallistuvasti havainnoiden. Koska aineistonkeruu on vielä edessä, talvikoulualustukseni pohjautui erityisesti tutkielman keskeisiin käsitteisiin, jotka ovat reunakansalaisuus, kansalaisuuden teot ja kansalaisuuden toiminnot. Nämä käsitteet eivät ole suoranaisesti sosiaalipedagogisille tutkimuksille tyypillisiä, mutta toisaalta alustuksen jälkeisessä keskustelussa nostettiin esiin positiivisena huomiona se, että vähemmän käytettyjenkin käsitteiden keskusteluttaminen sosiaalipedagogiikan kentällä on tervetullutta.

Määrittelen tutkielmassa kansalaisuuden käsitteen Elina Nivalan ehdottoman jäsennyksen mukaisesti: kansalaisuus on poliittisen yhteisön jäsenyyttä, jossa ilmenevät annetun jäsenyyden, toiminnallisen jäsenyyden sekä kokemuksellisen jäsenyyden ulottuvuudet (Nivala 2008, 123–125). Gradussani erityisenä tarkastelun kohteena on toiminnallinen ulottuvuus: miten kansalaisuutta siis tuotetaan käytännössä kansalaisuuden tekoina ja toimintoina? Turvapaikanhakijoiden kansalaisuusaseman ymmärtämiseksi sovellan käsitettä reunakansalaisuus (denizens). Maailmankansalaisuuden ihanteesta ja kansallisvaltioiden rajojen merkityksen muutoksista huolimatta globalisaatio ei ole suoranaisesti tuottanut solidaarisuuteen ja tasavertaisiin oikeuksiin perustuvaa yhtä maailmankansalaisuutta. Sen sijaan sen myötä on syntynyt uusia, oikeuksiensa ja oikeutuksiensa suhteen yhteiskuntien reunoilla ilmeneviä kansalaisuuden muotoja, joista reunakansalaisuus on yksi esimerkki.

Reunakansalaisuudella viitataan asemaan, jossa yksilö elää vauraan länsimaisen yhteiskunnan reunalla ei-kansalaisena, ilman annettua muodollista kansalaisuusasemaa ja tätä kautta vailla täysiä muodollisten kansalaisten oikeuksia. Viranomaiset voivat käännyttää nämä ihmiset pois maasta milloin tahansa nähdessään sen tarkoituksenmukaiseksi. Reunakansalaisiin lukeutuvat muun muassa turvapaikanhakijat ja paperittomat siirtolaiset. (Castles & Davidson 2000, 94–97.) Paperittomien siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden elämää reunakansalaisuuden näkökulmasta on tutkittu hyvin vähän niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Tutkielmani paikantuukin niin sanotun pakolaistutkimuksen kentällä paikkaan kuulumisen tutkimukseksi viitekehyksessä, joka kyseenalaistaa ja purkaa asioiden kansallisen järjestyksen itsestäänselvyyksiä (Malkki 2012, 114).

Turvapaikanhakijat määrittyvät poliittisen toiminnan kohteiksi sen sijaan, että heidät tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin poliittisiksi toimijoiksi itsessään. Vuonna 2016 turvapaikkahakemuksen käsittely kesti keskimäärin 263 vuorokautta (Maahanmuuttovirasto). Turvapaikanhakija voi etsiä käsittelyn ajaksi oman asunnon, mutta suurin osa majoitetaan keskitetyn mallin vastaanottokeskuksiin. Elämä vastaanottokeskuksessa on epävarmuuden värittämää odottelua, jonka aikana mahdollisuus päättää omaa elämää koskevista asioista on kovin vähäistä. Suhteessa muodollisiin kansalaisiin turvapaikanhakijoiden oikeudet ovat varsin rajoitettuja: esimerkiksi ansiotyöhön on oikeus vasta kolmen kuukauden maassaolon jälkeen, jos turvapaikanhakijalla on matkustusasiakirja ja vasta kuuden kuukauden jälkeen, jos matkustusasiakirjaa ei ole (Ulkomaalaislaki 301/2004). Opiskeluoikeus turvapaikanhakijoilla on, mutta opintososiaaliset etuudet puuttuvat eikä vastaanottokeskuksissa jaettava käyttöraha yleensä riitä opiskelun kustantamiseen (Miettinen, Jokinen & Mikkonen 2013, 178). Juridisen aseman lisäksi myös vastaanottokeskuksen sisäiset säännöt voivat rajoittaa turvapaikanhakijan itsellisyyttä.

Asetelma on siinä mielessä paradoksaalinen, että passivoivan välitilavaiheen jälkeen myönteisen turvapaikkapäätöksen saaneilta odotetaan mahdollisimman tehokasta kotoutumista ja Suomen kansalaiseksi kasvamista. Suurin osa turvapaikanhakijoista saa kuitenkin kielteisen päätöksen. Pitkän odottelun aikana on tärkeää, että myös heidän toimijuutensa, mahdollisuutensa elää mahdollisimman mielekästä arkea sekä itsellisyytensä ylläpitäminen tulevat tuetuiksi osallisuuden ja kansalaisuuden näkökulmasta.

Talvikoulun keskusteluissa nostettiin esiin sosiaalipedagogiikan yhteiskuntakriittinen luonne. Tässäkin tutkielmassa kriittisyys on varsin ilmeistä: kriittisen tarkastelun kohteena ovat ainakin vastaanottokeskuksen rakenteet sekä vähintään epäsuorasti asioiden nationalistiset jäsennystavat ja turvapaikanhakijoiden itsellisyyttä rajoittava turvapaikkapolitiikka. Keskusteluissa todettiin, että sosiaalipedagogisuus voi ilmetä myös tutkimuksen toteuttamistavassa. Tässä tapauksessa aineistonkeruu vastaanottokeskuksen arkea vapaaehtoistyöntekijänä eläen tulee olemaan luonteeltaan hyvin osallistuvaa, mikä on sosiaalipedagogiselle tutkimukselle usein ominaista. Toivon myös, että oman graduaineistoni keräämisen lisäksi voisin osaltani edistää vastaanottokeskusyhteisön mahdollisimman mielekkään arjen toteutumista.

Havainnoidessani turvapaikanhakijoiden toiminnallisen kansalaisuuden toteutumista vastaanottokeskuksen arjessa käytän käsitteellisenä työvälineenä erityisesti Isin Enginin käsitettä kansalaisuuden teot (acts of citizenship). Kansalaisuutta on viime vuosikymmeninä tutkittu entistä enemmän muodollisesta kansalaisen statuksesta riippumattomana sosiaalisena, poliittisena, kulttuurisena tai symbolisena toimintana. Tässäkin teoretisoinnissa on kuitenkin painottunut yksinomaan yksilön oikeudellinen asema tekojen ja toimien tarkastelun sijaan. Kansalaisuuden tekojen käsite kohdentuu kansalaisena toimimisen ja kansalaistoimijuuden väliseen suhteeseen. Tarkastelun kohteena on se, miten yksilö teoillaan muodostaa kansalaisuuttaan ja miten hänen juridinen asemansa määrittää mahdollisia kansalaisuuden tekoja. (Isin & Nielsen 2008, 2.)

Kansalaisuuden teot neuvottelevat puuttuvista oikeuksista: ne ilmentävät täysin olemassa olemattomia oikeuksia tai vaihtoehtoisesti sellaisia oikeuksia, jotka ovat olemassa joillekin, mutta jotka eivät juridisen statuksen tai sen puuttumisen vuoksi koske tekoja toteuttavaa yksilöä. Ne voivat olla arkipäiväisiä, poliittisia tekoja, mutta myös eettisiä, kulttuurisia, seksuaalisia tai sosiaalisia tekoja. (Isin & Nielsen 2008, 2.) Niillä haastetaan toimimista juridisen statuksen, kuten turvapaikanhakijuuden ennalta määrittämällä ja normittamalla tavalla. Huomioin havainnoidessani kuitenkin yhtä lailla myös kansalaisuuden toiminnot (practices of citizenship), joilla tarkoitetaan annettujen normien ja oikeuksien mukaisesti toimimista. Vaikka kansalaisuuden toiminnot ovat luonteeltaan tekoja arkisempia eivätkä välttämättä lainkaan aktivistisia, niilläkin on tärkeä rooli yksilön kansalaisuuden tuottamisessa.

Kun siis havainnoin turvapaikanhakijoiden kansalaisuuden toteutumista vastaanottokeskuksessa, en tarkastele ainoastaan aiemmin käsittelemäni juridisen aseman säätelemää toimintaa. Havainnoin sen sijaan ennen kaikkea sitä, minkälaisilla teoilla ja toiminnoilla turvapaikanhakijat itse tuottavat kansalaisuuttaan poliittisina toimijoina ja subjekteina. Vanhemmuus, asuminen, opintotoimintaan osallistuminen, vapaaehtoistyön tekeminen ja erilaiset mielipiteen ilmaisemisen kanavat voivat olla esimerkkejä kansalaisuuden toteuttamisen osa-alueista vastaanottokeskuksessa. Keskeisenä tarkastelun kohteena ovat myös vastaanottokeskuksen rakenteet kansalaisuuden tuottajina tai rajoittajina. Vaikka vastaanottokeskuksessa eletyn ajan funktiona on odottelu, tuo aika voi pitää sisällään myös mielekkäitä osallistumisen ja sitä kautta kansalaisena toimimisen mahdollisuuksia esimerkiksi vapaaehtoistyöntekijöiden toiminnan, toimijuutta tukevien hankkeiden tai osallisuuden edistämiseen tähtäävän toimintaorientaation myötä.

Lähteet:

Castles, Stephen & Alastair Davidson. 2000. Citizenship and Migration: Globalization and the politics of belonging. Houndmills, Basingstoke, Hampshire and London: MacMillan Press LTD.

Isin, Engin & Greg Nielsen. 2008. Acts of citizenship. London, New York: Zed Books.

Maahanmuuttoviraston kotisivut.

Malkki, Liisa. 2012. ”Pakolaiset ja maanpakolaisuus: Pakolaistutkimuksesta asioiden kansainväliseen järjestykseen”. Teoksessa Kulttuuri, paikka ja muuttoliike, toim. Laura Huttunen. Tampere: Vastapaino.

Miettinen, Janissa, Reetta Jokinen & Marko Mikkonen. 2013. ”Monikulttuurinen ohjaus turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa – työskentelyä välitilassa”. Teoksessa Monikulttuurinen ohjaus- ja neuvontatyö, toim. Samuli Korhonen & Sauli Puukari. Juva: PSkustannus, 174–190.

Nivala, Elina 2008. Kansalaiskasvatus globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnassa: Kansalaiskasvatuksen sosiaalipedagoginen teoriakehys. Kuopio: Snellman-instituutti.

Ulkomaalaislaki (301/2004).

Suomen sosiaalipedagoginen seura jakoi kolmannen kerran sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon Sosiaalipedagogiikan päivillä Mikkelissä perjantaina 7.4.2017. Palkinto myönnetään sosiaalipedagogiikkaa ansiokkaasti esiintuovalle ja kehittävälle pro gradu -tutkielmalle ja amk-tutkinnon opinnäytteelle. Seura jakaa palkinnon vuosittain.

Pro gradu -tutkielmien sarjassa sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon sai Tapani Kokkonen Itä-Suomen yliopiston sosiaalipedagogiikan pääaineeseen tekemästään gradusta Aito dialogi ja kommunikatiivinen toiminta. Täyttä vuorovaikutusta etsimässä. Kokkonen tutki hyvän vuorovaikutuksen ja dialogisen suhteen perustavanlaatuisia tekijöitä analysoimalla Martin Buberin ja Jürgen Habermasin ajattelua. Analyysinsa perusteella Kokkonen määrittelee Buberin aidon dialogin yhteyden hetkeksi, joka ylittää kielivälitteisen vuorovaikutuksen. Habermasin teorian pohjalta hän esittää sanallisesti orientoituneen maailman ja kolmelle erilakiselle tasolle jakautuvan tietoisuuden rakenteen, jonka sisällä on mahdollista saavuttaa hyvä vuorovaikutus. Tutkimuksensa tuloksena Kokkonen kuvaa hyvän vuorovaikutuksen rakentumista sekä kielivälitteisen järjestelmän että luonnollisen aidon dialogin pohjalta, jotka molemmat ovat oleellisia hyvälle vuorovaikutukselle ja samalla koko inhimilliselle hyvinvoinnille.

Palkintotuomaristo kiitti Kokkosen gradun käsitteellisen tarkastelun kattavuutta, joka syventää käsitystä dialogisuudesta.  Tuomariston mukaan työstä syntyy vaikutelma, että vaativa aihe on tutkijalle hyvin läheinen ja että hän on paneutunut siihen perusteellisesti ja syvällisesti. Työ lähettää viestin kasvatuksen ja opetuksen kentälle: dialogi tulisi nähdä kansalaistaitona.

Amk-opinnäytetöiden sarjassa sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon sai Saija Pellikka Humanistisen ammattikorkeakoulun nuoriso- ja järjestötyön koulutusohjelmaan tekemästään opinnäytetyöstä Minäpystyvyydestä mepystyvyyteen. Yhteisöllisyyden mahdollisuusrakenteet asumispalveluyksikössä. Opinnäytetyössä pohditaan yhteisöllisyyden ja osallisuuden mahdollisuuksia Asunto Ensin -periaatetta noudattavan asumispalveluyksikön asiakkaiden näkökulmasta. Opinnäytetyön lähtökohtana olivat institutionaalisen yhteisöllisyyden näkökulma ja osallisuuden tarkasteleminen yhteisöllisyyden yhtenä osatekijänä ja vahvistajana. Tavoitteena oli yksikössä asuvien ja päiväkeskuskävijöiden osallisuuden vahvistaminen ja sitä kautta hyvinvoinnin lisääminen. Toiminta- ja tutkimusmenetelminä olivat oppimiskahvilat, kysely, minä-tarinat ja SWOT-analyysi. Tutkimukselliseksi lähtökohdakseen Pellikka määritteli taistelevan tutkimuksen Studying up- eli ylöspäin tutkimisen periaatteen. Siinä tutkimusta ja kehittämistyötä tehdään alusta asti yhdessä ja osallistumiseen perustuen, jolloin tuloksia ei tarvitse erikseen juurruttaa ja vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Prosessin tuloksena toiminnassa mukana olleiden tieto yhteisöllisyyden ja osallisuuden sisällöistä ja merkityksistä vahvistui ja monista kehitetyistä käytännöistä tuli osa toimintaympäristön arkea.

Pellikan opinnäytetyö sai palkintotuomaristolta kiitosta kattavasta aiheenvalinnan perustelusta ja käsitteiden määrittelystä, toiminnan kehittämismenetelmien monipuolisuudesta ja innovatiivisuudesta sekä pohdinnan kriittisyydestä. Tuomariston mukaan työ on menetelmillään toteuttanut tavoitettaan eli yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistamista.

Sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinto jaetaan joka kevät edellisen vuoden aikana hyväksytylle pro gradu -tutkielmalle ja amk-tutkinnon tai ylemmän amk-tutkinnon opinnäytetyölle. Työn teemaa ei ole rajattu, mutta sen tulee olla lähestymistavaltaan sosiaalipedagoginen, eli:

• työssä tarkastellaan jotakin sosiaalipedagogisesti merkittävää ilmiötä
• se liittyy selkeästi sosiaalipedagogiseen keskusteluun
• se tuo esiin sosiaalipedagogiikan teoriaa ja/tai käytäntöä kiinnostavalla ja uusia hyödyntämismahdollisuuksia avaavalla tavalla.

Ensi vuoden opinnäytepalkinto jaetaan keväällä 2018 Kemissä järjestettävillä Sosiaalipedagogiikan päivillä. Palkintoehdokkaiksi voi esittää vuoden 2017 aikana hyväksyttyjä opinnäytetöitä.

Lisätietoja

Elina Nivala
puheenjohtaja, Suomen sosiaalipedagoginen seura ry
elina(at)nivala.net
puh. 040 595 1169

Palkintotuomaristo 2017

Raija Väisänen
yliopistonlehtori (emerita), Itä-Suomen yliopisto

Tapio Salomäki
lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu

kirjoittanut: Kirsi Vaistela

Lähes 20 sosiaalipedagogisesta tutkimuksesta kiinnostunutta tai tutkimuksen parissa parhaillaan ahertavaa tutkijaverkostolaista kokoontui helmikuussa 2017 Lempäälään Kärppälän Rustholliin kaksipäiväiseen tapaamiseen.

Väitöskirjaohjaajaani Sanna Ryynästä lainaten kyseessä oli maailmanhistorian ensimmäinen sosiaalipedagogiikan tutkijaverkoston talvikoulu. Yksimielisesti totesimme tapaamisemme lopussa, että tutkijaverkoston kokoontumiselle oli tilausta. Ajankohtaisesta sosiaalipedagogisesta tutkimuksesta ja sosiaalipedagogisen tutkimuksen olemuksesta käydyt keskustelut johdattivat meidät pohtimaan sosiaalipedagogisen tiedon ja todellisuuden luonnetta, sen ontologisia ja epistemologisia oletuksia. Nämä pohdinnat ovat tärkeitä ensinnäkin sosiaalipedagogiikan tiedeluonteen selvittämiseksi, toiseksi sen vuoksi, että sosiaalipedagogiikka luo osaltaan kuvaa yhteiskunnasta ja etsii tapoja sen ymmärtämiseksi ja muuttamiseksi.

Talvikoulussa käydyt keskustelut olivat tärkeitä myös yksittäisen tutkijan tieteellisen itsereflektoinnin kannalta. Jälleen kerran syvennyin pohtimaan ja perustelemaan itselleni sitä, miksi omassa tutkimuksessani tutkimusasetelma on juuri sellainen kuin se on. Miksi tutkimukseni kiinnittyy kriittisen sosiaalipedagogiikan perinteeseen, miksi mielestäni on tärkeää pohtia esimerkiksi sosiaalipedagogiikan ja politiikan suhdetta sekä niiden jonkinasteista yhteenkietoutumista? Miten politiikka asemoituu suhteessa pedagogiikkaan – missä ja miten ne erottautuvat ja limittyvät toisiinsa? Miksi minua kiehtoo tutkimuksessa todellisuuden ymmärtämisen lisäksi muutos tai ainakin muutoksen mahdollisuuden tutkiminen? Onko ajatus sosiaalipedagogisesta tutkimuksesta muuttamiseen tähtäävänä toimintana ylipäätään ongelmallinen – mitä sosiaalipedagogisella tutkimuksella voidaan saavuttaa tai miten sillä voidaan muuttaa maailmaa?

Osallistujien tutkimus- tai tutkimussuunnitelma-alustukset pohjautuivat tekeillä tai suunnitteilla oleviin pro gradu-, väitös- ja post doc -tutkimuksiin. Tutkimus- ja alustusaiheet käsittelivät sekä sosiaalipedagogiikan itseymmärrykseen liittyviä teemoja, kuten sosiaalipedagogista asiantuntijuutta ja siihen kohdistuvia intressejä että sosiaalipedagogisesti kiinnostavia ilmiöitä. Tutkimusalustuksissa pohdittiin aktiivisen kansalaisen ja kansalaistoiminnan historiallista, muuttunutta luonnetta ja näiden kasvatuksellista tukemista, itsekasvatus-käsitteen sosiaalipedagogisia ulottuvuuksia tai poikkitieteellisyyden sisältöä ja merkitystä tutkimuksen kannalta. Maahanmuuttoa koskevien tutkimusten aiheet käsittelivät turvapaikanhakijoiden toiminnallisen kansalaisuuden toteutumista vastaanottokeskuksen arjessa, heidän osallisuutensa ja toimijuutensa tukemista samassa tutkimusympäristössä sekä maahanmuuttajalasten osallisuutta peruskoulun alaluokilla. Näissä tutkimuksissa tutkimusmetodeina olivat etnografiset ja toimintatutkimukselliset lähestymistavat. Osallistuvia, toiminnallisia ja luovia menetelmiä käytettiin myös tutkimuksissa, jotka käsittelivät kriittisen tietoisuuden rakentumista yhteiskunnallisen ja osallistuvan teatterin prosesseissa sekä yhteissuunnittelua (co-design) koulun osallistavana ja neuvottelevana kehittämiskäytäntönä. Tutkimusalustusten perusteella sosiaalipedagogista tutkimusta voidaan luonnehtia vahvasti arvovälitteiseksi ja käytäntöön suuntautuvaksi, mukana ovat myös tieteen performatiiviset esittämistavat. Tutkimusalustuksissa nousi vahvasti esille myös sosiaalipedagogisen tutkimuksen muutokseen tähtäävä luonne sekä ihmisten yhteiskuntaa koskevien uskomusten että erilaisten käytäntöjen muuttamisen kautta.

Tutkimusalustusten lisäksi talvikoulussa järjestettiin paneelikeskustelu. Keskustelijat, allekirjoittanut mukaan luettuna, pohtivat sosiaalipedagogisen tutkimuksen olemusta; sitä, mitä sosiaalipedagoginen tutkimus on ja mikä tekee tutkimuksesta sosiaalipedagogista. Kukin tieteenala tai tutkimussuuntaus toimii ikään kuin tutkijan sosiaalisena näyttämönä (ks. Kuula 1999, 60). Sosiaalipedagogiikalla, samoin kuin vaikkapa sosiologialla, yhteiskuntapolitiikalla tai kasvatustieteellä, on omat näkökulmansa yhteiskuntaan, sen rakenteisiin ja toimijoihin. Minun on tutkijana välttämätöntä selvittää itselleni se, miksi haluan etsiä tutkimusongelmalleni juuri sosiaalipedagogisesta viitekehyksestä nousevia selityksiä, mitä haluan tutkimuksellani tehdä ja miten oikeutan tämän haluni.

Sosiaalipedagogiikan ”sisälläkään” ei kuitenkaan ole olemassa yhtä ja oikeaa ajattelun mallia tai tutkimuksen tekemisen tapaa. Tieteellisen identifikaation vuoksi onkin välttämätöntä tarkastella sosiaalipedagogiikan tutkimusmetodologioiden taustalla vaikuttavia paradigmaattisia perspektiivejä. Hämäläinen ja Kurki (1997, 39—43) puhuvat sosiaalipedagogiikan positivistisesta, hermeneuttisesta ja kriittisestä paradigmasta. Se, minkälaisen paradigmaattisen orientaation tai tiedonintressin kautta lähestyn tutkimustani, asemoi minut tutkijana ottamaan kantaa yhteiskuntaan ja tuottamaan yhteiskunnallista todellisuutta tietystä yhteiskunnallisesta asemasta, poliittisesta näkökulmasta tai intressistä käsin. Tiedonintressin vuoksi jokaisen tutkimuksen taustalla on aina joitain normatiivisia lähtökohtia, vaikka tutkija pyrkisi tutkimuksellaan pelkästään selittämään tai kuvailemaan. (Sorsa 2014.) Jokainen tutkija joutuu siis pohtimaan jo tutkimuksensa ideointivaiheessa sitä, minkälaiseen metateoreettiseen kehykseen tai ”teoreettiseen diskurssiin” hän tutkimuksensa ankkuroi. Tämä kehys vaikuttaa tutkimuskohteeseen, tutkimusmetodologisiin valintoihin ja ulottuu aina analyysiprosessiin ja tiedonmuodostukseen saakka.

Paneelimme pohti myös sosiaalipedagogiikan ”avautumista” muulle tiedeyhteisölle. Oksala (2005, 172) esittää filosofiselle lähestymistavalle vaatimuksen, joka sopii myös sosiaalipedagogiikalle. Hän puhuu siitä, ettei filosofinen lähestymistapa voi muodostaa itseriittoista saareketta ja pitäytyä vain itsensä analysoimisessa. ”Voidakseen toimia kriittisenä käytäntönä sen on avauduttava muille tieteenaloille ja kysyttävä kriittisesti niiden tutkimushankkeiden lähtökohtia mutta myös hyödynnettävä niiden menetelmiä ja tuloksia”, hän jatkaa. Kuten arvata saattaa, ei moniääninen, silti suhteellisen samoilla taajuuksilla resonoiva paneelimme päässyt mihinkään lopulliseen totuuteen sosiaalipedagogisen tutkimuksen olemuksesta.

Tutkijatapaaminen sai siis jälleen kerran minut pohtimaan sitä, miten ymmärrän sosiaalipedagogiikan tieteenä ja mistä lähtökohdista käsin jäsennän ja perustelen omaa tutkijapositiotani sosiaalipedagogiikan kentällä. Filosofian alkuperäksi esitetään usein ”haltioitunutta ihmettelyä”. Oksalan (2005, 156) tavoin voisin todeta, että samoin kuin filosofisen ajattelun, myös sosiaalipedagogisen tutkimuksen liikkeelle sysäävänä voimana ei ainakaan omalla kohdallani ollut niinkään haltioitunut ihmettely, vaan pikemminkin kokemus, että jotain nykyisyydessämme on vialla ja ongelmallista. Michel Foucault (1926—1984) puhuu nykyisyyden ontologiasta tarkoittaessaan nykyisyyden kriittistä tutkimusta siitä näkökulmasta, mitä olemme valmiit siinä hyväksymään ja mitä haluamme muuttaa. Kokemuksemme ja ajattelumme rakentuvat ontologisen järjestyksen pohjalle. Tämä järjestys koostuu yhtäältä tieteellisistä diskursseista ja toisaalta niihin erottamattomasti sitoutuneista valtakäytänteistä. (Mt. 161.) Kriittisesti orientoituneen tutkimuksen mukaan valta kytkeytyy erottamattomasti käsityksiin tiedosta ja tietämisestä. Näin ollen myös tiede ja tutkimus ajatellaan poliittisuuden ja valtasuhteiden lävistämiksi. (Ks. Brunila & Isopahkala-Bouret 2014, 29.) Ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Tuomas Aivelo kirjoittaa Tiede-lehden (6.2.2017) blogissaan pohtiessaan tieteen ja koulutuksen poliittisuutta: ”Kysymys siitä mitä koulussa opetetaan, miten opetetaan, kuka opettaa ja kenelle opetetaan on halki historian aina ollut poliittinen. Samoin kysymys siitä, mitä tutkitaan, missä tutkitaan, kuka tutkii ja miten tutkii, on aina ollut poliittinen.” Näin myös tutkijana ja pedagogina paikannun osaksi kulttuurista järjestystä, olen osa kritisoimiani tiedon ja vallan kytköksiä.

Ajattelisinkin foucault’laisesta näkökulmasta, että sosiaalipedagogiikka ei voi olla ”puhdasta” tiedettä eikä pedagogiikka ”puhdasta” pedagogiikkaa. Minulle yksi kriittisesti orientoituneen sosiaalipedagogiikan kiehtovista elementeistä avautuu juuri siinä, että näen sen tehtäviksi tutkia tieteen, politiikan ja pedagogiikan, tiedon ja vallan sekä teorian ja käytännön sidoksia. Se pyrkii ymmärtämään meidän ajatteluamme, mutta myös hahmottelemaan vaihtoehtoisia ajattelutapoja, ideoita ja näkökulmia ja kuvittelemaan mahdollisuuksia muuttaa itsestäänselvyyksiä. (Ks. Foucault 1998.) Näen tutkimuksen Oksalan (2005, 172) tavoin matkana, jonka päämäärä ei vielä lähtöhetkellä voi olla selvillä, sillä silloin matkanteko olisi turhaa. Matkan varrella joudun esittämään kysymyksiä totuudesta, sosiaalipedagogisen tutkimuksen tehtävästä ja ajatteluni alkuperästä.

Väitöskirjatutkija, YTM, KM Kirsi Vaistela

LÄHTEET:

Aivelo, T. 2017. Tiede ja koulutus on poliittista. Saatavilla www-muodossa http://www.tiede.fi/blogit/kaiken_takana_on_loinen Luettu 22.2.2017.

Brunila, K. & Isopahkala-Bouret, U. 2014. Marginaali säätelevänä ja tuottavana voimana. Teoksessa Brunila, K. & Isopahkala-Bouret, U. (toim.) Marginaalin voima! Aikuiskasvatuksen 51. vuosikirja. Helsinki: Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura, 23—37.

Foucault, M. 1998. Seksuaalisuuden historia: Tiedontahto, Nautintojen käyttö, Huoli Itsestä. Helsinki: Gaudeamus.

Hämäläinen, J. & Kurki, L. 1997. Sosiaalipedagogiikka. Porvoo: WSOY.

Kuula, A. 1999. Toimintatutkimus. Kenttätyötä ja muutospyrkimyksiä. Tampere: Vastapaino.

Oksala, J. 2005. Feministinen filosofia nykyisyyden ontologiana. Teoksessa Oksala, J. & Werner, L. (toim.) Feministinen filosofia. Helsinki: Gaudeamus, 156—173.

Sorsa, V-P. 2014. Yhteiskuntatieteiden poliittisuus ja taloustieteen koulukunnat. Poliittisen talouden tutkimuksen seura. Saatavilla www-muodossa http://www.poliittinentalous.fi/yhteiskuntatieteiden-poliittisuus-ja-taloustieteen-koulukunnat/  Luettu 22.2.2017.

Valmisteltavassa osahankkeessa pyritään tunnistamaan etnografisen tutkimusotteen avulla vastaanottokeskustoiminnan ongelmia ja mahdollisuuksia turvapaikanhakijoiden osallisuuden ja toimijuuden näkökulmasta. Ensisijaisena tavoitteena on etsiä ja toimintatutkimuksellisesti kehittää hyviä käytäntöjä osallisuuden ja toimijuuden tukemiseksi ja levittää tietoa näistä käytännöistä.

Hankehakemuksessa projektin merkitystä perustellaan näin: ”Turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuksien täysimittainen toteutuminen vastaanottokeskusaikana edellyttää lakisääteisten peruspalveluiden sekä pakollisen työ- ja opintotoiminnan lisäksi nykyistä syvällisempää paneutumista siihen, kuinka turvapaikanhakijat voidaan kohdata laitosmaisessa ympäristössä osallisuutta ja toimijuutta tukevalla tavalla ja miten jo vastaanottokeskuksessa voidaan tukea heidän kiinnittymistään suomalaiseen arkeen pelkän vastaanottokeskusarjen sijaan. Lähtökohtana on ajatus, että turvapaikanhakijoiden toiminnan mahdollisuuksia tulee vastaanottokeskuksissa edistää tavalla, joka tukee myös tulevan elämän edellytysten vahvistumista.” Samalla ensisijaisen tärkeää on turvapaikkaprosessien kehittäminen niin, että turvapaikkahakemusten käsittelyajat eivät veny kohtuuttoman pitkiksi ja että hakemusprosessissa varmistetaan hakijan oikeuksien toteutuminen.

Hakemuksessa linjataan, että hanke kiinnittyy “taistelevan tutkimuksen” lähtökohtaan: tutkijan tehtävä ei ole yksinomaan lisätä ymmärrystä vaan myös osallistua maailman muuttamiseen tasa-arvoisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Toimintatutkimuksellisessa, vastaanottokeskusten käytäntöjä kehittävässä tutkimushankkeessa nostetaan esiin turvapaikanhakijoiden oikeus paitsi perusturvaan ja ihmisarvoiseen kohteluun myös heidän tulevaisuutensa näkökulmasta mielekkääseen toimintaan riippumatta siitä, jäävätkö he Suomeen.

Suomen sosiaalipedagoginen seura jakoi toisen kerran sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon Sosiaalipedagogiikan päivillä Turussa perjantaina 22.4.2016. Palkinto myönnetään sosiaalipedagogiikkaa ansiokkaasti esiintuovalle ja kehittävälle pro gradu -tutkielmalle ja amk-tutkinnon opinnäytteelle. Seura jakaa palkinnon vuosittain.

Pro gradu -tutkielmien sarjassa sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon sai Anu Nordbäck Itä-Suomen yliopiston sosiaalipedagogiikan pääaineeseen tekemästään gradusta Ferdinand Tönniesin solidaarisuuden käsite sosiaalipedagogiikan yleisen ja erityisen tehtävän näkökulmasta tarkasteltuna. Gradussaan hän pyrki lisäämään ymmärrystä Tönniesin solidaarisuuden käsitteestä sosiaalipedagogiikassa tutkimusmenetelmänään tulkitseva käsitetutkimus. Tutkimuksen tuloksena Nordbäck toteaa, että Gemeinschaft näyttää tarjoavan yksilöä kokonaisvaltaisesti sivistävän ja sosialisaatiota tukevan kasvuympäristön mutta estävän kriittisyyden ja emansipatoriset pyrkimykset, kun taas Gesellschaft näyttäytyy kasvuympäristönä, jossa sivistys jää yksipuolisen teoreettiseksi ja sosialisaatio vaillinaiseksi. Sosiaalipedagogiikan näkökulmasta Gemeinschaftissa korostuu tarve yksilön autonomian tukemiseen ja Gesellschafitssa tarve moraaliseen ja esteettiseen sivistymiseen. Tavoiteltavaksi osoittautuu yksilön tukeminen tunteiden ja järjen väliseen tasapainoon: ”Kun yksilön tahto perustuu tasapainoisesti tunteille ja järjelle, muotoutuu sosiaalista kokonaisuutta koossa pitävä solidaarisuus sekä ihmisen integraation että emansipaation mahdollistaviksi.”

Palkintotuomaristo kiitti Nordbäckin gradua ansiokkaasta Tönniesin solidaarisuuden käsitteen syventämisestä sosiaalipedagogiikan näkökulmasta.  Tuomariston mukaan tutkimus etenee loogisesti ja on sosiaalipedagogisen ajattelun ytimessä. Lisäksi tutkimuksen kohteena oleva solidaarisuuden käsite on yhteiskunnallisesti ajankohtainen, sillä siihen on vedottu esimerkiksi turvapaikanhakijoita koskevassa keskustelussa.

Amk-opinnäytetöiden sarjassa sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinnon saivat Mirva-Riikka Tervo ja Anne-Mari Vuojärvi Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelmaan tekemästään opinnäytetyöstä Innostavat tarinat. Kehitysvammaisten tarinapaja- ja e-kirjaprojekti.  Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää kehitysvammaisille uudenlainen mahdollisuus kulttuurin luomiseen ja sitä kautta tukea heidän itsetuntoaan sekä osallisuuden kokemustaan. Työn teoreettisena viitekehyksenä oli sosiokulttuurinen innostaminen. Tervon ja Vuojärven järjestämissä tarinapajoissa kehitysvammaisten toimintakeskuksen asiakkailla oli mahdollisuus kertoa ja kuvittaa tarinoita sadutusmenetelmän periaatteiden mukaisesti. Tarinat koottiin e-kirjaksi, joka julkaistiin ja esiteltiin julkistamistilaisuudessa. ”Näemme tarinoiden julkaiseminen e-kirjana korostavan kehitysvammaisten osallisuutta kirjallisen kulttuurin luojina yksilö- sekä yhteisöllisellä tasolla ja siten lisäävän kulttuurista demokratiaa. – – Oman tarinan näkemisen e-kirjassa kerrottiin tuntuvan hyvältä.”

Tervon ja Vuojärven opinnäytetyö sai palkintotuomaristolta erityiskiitosta teorian ja käytännön tiiviistä linkittymisestä. Työssä sovelletaan sadutusta luovasti ja eettisesti kehitysvammaisten parissa. Tuomariston mukaan kyseessä on sosiaalipedagogisesti vahva puheenvuoro osallisuuden merkityksestä.

Sosiaalipedagogiikan opinnäytepalkinto jaetaan joka kevät edellisen vuoden aikana hyväksytylle pro gradu -tutkielmalle ja amk-tutkinnon tai ylemmän amk-tutkinnon opinnäytetyölle. Työn teemaa ei ole rajattu, mutta sen tulee olla lähestymistavaltaan sosiaalipedagoginen, eli:

• työssä tarkastellaan jotakin sosiaalipedagogisesti merkittävää ilmiötä
• se liittyy selkeästi sosiaalipedagogiseen keskusteluun
• se tuo esiin sosiaalipedagogiikan teoriaa ja/tai käytäntöä kiinnostavalla ja uusia hyödyntämismahdollisuuksia avaavalla tavalla.

Ensi vuoden opinnäytepalkinto jaetaan keväällä 2017 Mikkelissä järjestettävillä Sosiaalipedagogiikan päivillä. Palkintoehdokkaiksi voi esittää vuoden 2016 aikana hyväksyttyjä opinnäytetöitä. Katso lisää.

Lisätietoja

Elina Nivala
puheenjohtaja, Suomen sosiaalipedagoginen seura ry
elina(at)nivala.net
puh. 040 595 1169

Palkintotuomaristo 2016

Raija Väisänen
yliopistonlehtori (emerita), Itä-Suomen yliopisto

Tapio Salomäki
lehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu

Taustaksi

Blogitekstimme perustuu Suomen sosiaalipedagogisen seuran kouluttajatapaamisessa 6.11.2015 pitämäämme esitykseen “Sosiaalipedagogiset sisällöt yhteisöpedagogi (AMK ja YAMK) koulutuksessa”.

Tarkastelumme kontekstina on Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak), jossa työskentelemme: Mari suunnittelijana Preventiimissä, Erja lehtorina Kuopion alueyksikössä. Olemme molemmat yhteiskuntatieteen maistereita. Marin pääaineena oli sosiaalipedagogiikka (Tampereen yliopisto), Erjan sosiologia (Tampereen yliopisto). Erja opiskelee parhaillaan sosiaalipedagogiikan maisteriopintoja Itä-Suomen yliopistossa. Kouluttajatapaamisessa oli Humakista mukana myös yliopettaja Johanna Kuivakangas, joka täydensi esitystämme.

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma, yhteisöpedagogitutkinto ja valmennuspedagogiikka Humakissa 

Humakin kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman tavoitteiksi on asetettu mm. “… kouluttaa kehityshakuisia ja uudistumiskykyisiä pedagogisia osaajia sekä yhteiskuntakriittisiä toimijoita yhteiskunnan kaikille sektoreille” (Humakin kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman opetussuunnitelma 2013–2018, 5). Yhteisöpedagogitutkinnossa sosiaalipedagogiikka kytkeytyy erityisesti yhteiskunnan jäsenyyteen kasvamisen teorian ja käytäntöihin. Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön kompetensseiksi on määritelty yhteisöllinen, pedagoginen, yhteiskunnallinen ja kehittämisosaaminen (Humakin kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman opetussuunnitelma 2013–2018), joiden kaikkien ajattelemme olevan olennaisia myös sosiaalipedagogisessa osaamisessa.

Humak otti vuonna 2013 käyttöön työelämälähtöisen pedagogisen mallin, valmennuspedagogiikan. Sen tavoitteena on edistää opiskelijan todellisten työelämässä tarvittavien ammatillisten ja yleisten tietojen, taitojen ja valmiuksien kehittymistä. Valmennuspedagogiikan oppimiskäsitys rakentuu vahvasti sosiokonstruktivistisen ja integratiivisen pedagogiikan pohjalta. Siinä muun muassa ryhmässä oppimisen merkitys on suuri. (Määttä ym. 2015.)

Valmennuspedagogiikan mukaisesti valmentaminen toteutuu sekä ryhmä- että yksilövalmennuksena.  Tavoitteena on yksilön oppiminen, ammatillinen kasvu ja vastuun siirtyminen oppijalle. Se pyrkii olemaan myös muutoksen pedagogiikkaa, sillä se sisältää jatkuvan kehittämisorientaation. Ammatillisen kehittymisen ytimenä on kriittinen reflektio. (Määttä ym. 2015.) Humakin opetushenkilöstöä on koulutettu valmennuspedagogiseen työotteeseen. Pedagogiikka myös rakentuu koko ajan, kun sitä eletään ja tehdään todeksi.

Sosiaalipedagogisiksi miellettyjä opetuksen teemoja ja käsitteitä

Teetimme loka–marraskuussa 2015 pikaisella aikataululla lyhyen Webropol-kyselyn, johon vastasi noin kolmannes yhteisöpedagogikoulutuksen opetushenkilökunnasta (yhteensä 16 lehtoria ja yliopettajaa). Kysely pureutui siihen, millaisia sosiaalipedagogisia teemoja, kysymyksiä ja käsitteitä opetukseen sisältyy ja millä opintojaksoilla sosiaalipedagogiikka erityisesti nousee esiin. Olimme kiinnostuneita myös siitä, miten sosiaalipedagogiikka mahdollisesti näkyy opetushenkilökunnan omassa työotteessa ja tavassa toteuttaa opetusta ja valmennusta. Vastaukset painottuivat selvästi enemmän yhteisöpedagogi (AMK) -tutkinnon tarkasteluun YAMK-tutkinnon jäädessä vähemmälle huomiolle.

Vastauksissa yhteisöpedagogikoulutuksen opettajat nostivat esiin suuren määrän erilaisia teemoja ja käsitteitä, jotka he mieltävät sosiaalipedagogisiksi. Eniten mainintoja saivat (sosiokulttuurinen) innostaminen, yhteisö ja yhteisöllisyys, osallisuus sekä ryhmään liittyvät käsitteet. Katso tarkemmin kuva 2 ja kuva 3.

Sosiaalipedagogiikka liitettiin myös moniin opintojaksoihin. Kaksi mainintaa saivat seuraavat: Yhteisöpedagogin ammatillisen toiminnan perusteet, Osallistava pedagogiikka, Osallistumisen edistäminen ja aktivointi, Sosiaalinen vahvistaminen sekä Yhteisöt ja yhteisöllisyys (YAMK-tutkinto) (ks. kuva 1: Esimerkkejä yhteisöpedagogikoulutuksen opintojaksoista, joissa on opetussuunnitelmatasolla sosiaalipedagogisia sisältöjä). Kolme vastaajaa ei ollut tietoisesti tuonut opetukseensa sosiaalipedagogisia teemoja tai oli saattanut vain mainita sosiaalipedagogiikan osana joidenkin teemojen käsittelyä. Toisaalta kaksi vastaajaa koki, että sosiaalipedagogiikka näkyy jotenkin kaiken heidän opetuksensa sisällöissä, koska se on heidän ammatillisuuttaan ohjaava teoriatausta. Myös kielten opetuksessa sosiaalipedagogiikka on ollut esillä.

Sosiaalipedagogiikka työotteessa ja työtavoissa 

Kiinnostavia vastauksia saimme myös kysymykseen sosiaalipedagogiikasta työotteen ja -tapojen tasolla. Muutama vastaaja koki, että sosiaalipedagogiikka ilmenee opetustyössä etenkin opiskelijoiden kokonaistilanteeseen perehtymisenä niin yksilö- kuin ryhmätasollakin. Lisäksi opetustilanteissa toimitaan opiskelijoita osallistavalla otteella (mm. ryhmätentit, lukupiirit, opiskelijalähtöisyys ja opiskelijoiden itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen).

Sosiaalipedagogiseksi koettiin myös opettajan avoimuus opiskelijaryhmälle ja siitä nousevalle voimalle (ideoille, ehdotuksille yms.). Sosiaalipedagogista työotetta kuvattiin myös muun muassa ilmaisuilla opiskelijoiden rohkaisu ja innostaminen, luottamus opiskelijoihin, vastuunjako heille, yhteisöllinen oppiminen, tiedon jakaminen ja yhteinen tiedon rakentaminen, dialogisuus sekä ilmiöiden tarkastelu yksilö-yhteisö-yhteiskunta -tasoilla. Sosiaalipedagogisen työotteen koetaan toteutuvan niin ryhmänohjauksissa kuin seminaarien toteuttamisessakin.

Yksi vastaaja katseli omaa opetustaan pitkälti sosiaalipedagogisesti: “Näkyy, kaikessa pyrin huomioimaan noita hienoja tavoitteita.”

Toisaalta, kaikki eivät tunnistaneet työotettaan sosiaalipedagogiseksi tai toimivat ehkä tiedostamattaan sosiaalipedagogisesti:

”– en ole näitä omaksunut sosiaalipedagogiikan kautta (enkä edes tiedä, ovatko ne sitä), vaan yritän nyt arvailla, että tällaiset voisivat kuulua sosiaalipedagogiseen työotteeseen.”

”Sosiaalipedagogiikka ei ole minun erityisalaani, joten jos se näkyy, niin kyse on enemmänkin tiedostamattomasta asiasta, kuin tietoisesta sosiaalipedagogiikan soveltamisesta.”

Lopuksi vastaajilla oli mahdollisuus esittää muita terveisiä. Sosiaalipedagogiikka nähtiin selvästi tärkeäksi yhteisöpedagogikoulutuksessa:

”Sosiaalipedagogiikka sopii erinomaisesti yhteisöpedagogikoulutuksen taustateoriaksi.”

“Keskeinen ja merkittävä niin sisällöllisesti kuin pedagogisesti.”

Prosessi sosiaalipedagogisen näkökulman ymmärtämisen ja soveltamisen suhteen on kuitenkin vielä kesken:

”Sosiaalipedagogista viitekehystä on hyvä edelleen tarkentaa suhteessa yhteisöpedagogitutkintoihin (humanistinen ja kasvatusala), vrt. sosiaalialan tutkinnot.”

Pohdintaa

Humakin kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa opettaja-valmentajat toimivat sosiaalipedagogiikan näkökulmasta sekä nonformaalin (esim. nuorisotyö, järjestötyö ja kansalaiskasvatus) että formaalin (ammattikorkeakoulu kasvatuksellisena instituutiona, joka pyrkii tuottamaan valmistuville yhteisöpedagogeille sosiaalipedagogisia valmiuksia) kasvatuksen maastoissa.  Toimintaa ohjaavat Humakin arvot, joita ovat muun muassa humanistinen ihmiskäsitys, toisen kunnioitus sekä yhdessäoppiminen (Humanistisen ammattikorkeakoulun strategia 2013–2017).

Kouluttajatapaamisen yhteydessä havahduimme pohtimaan, miten Humakin arvot ja humanistinen ihmiskäsitys saattavat jo sinällään vaikuttaa siihen, että sosiaalipedagoginen ajattelu ja käsitteet tuntuvat istuvan “humakilaiseen” opetukseen melko hyvin. Tästä voi seurata myös se, että sosiaalipedagogisesti suuntautuneet opetussisällöt tuntuvat nuoriso- ja järjestötyön koulutuksessa niin itsestään selviltä, että niitä on jopa hankala tunnistaa ja sanoittaa juuri sosiaalipedagogiikasta kumpuaviksi.

Kouluttajatapaamisessa kuulemissamme muissa puheenvuoroissa koulutuksen sosiaalipedagogiset sisällöt, työote ja työtavat avautuivat myös sosionomitutkinnon näkökulmasta muutamien opettajien kokemusten valossa. Kiinnostavaa olisi päästä jatkamaan tapaamisessa alkanutta keskustelua sosionomi- ja yhteisöpedagogitutkintojen sosiaalipedagogisista sisällöistä sekä työotteesta ja -tavoista. Miten näkökulmat ja lähestymistavat eroavat, missä löytyy yhtäläisyyksiä? Oman tulkintamme mukaan yhteisöpedagogitutkinnossa painottuu sosionomitutkintoon verrattuna enemmän sosiaalipedagogiikka yleisenä yhteiskunnan jäsenyyteen kasvamisen teoriana ja käytäntönä (Hämäläinen 2014), jolloin tarkastelussa on ihmisen koko elinkaari ja kansalaiskasvatus.

Olemme tässä tarkastelleet yhteisöpedagogitutkinnon sosiaalipedagogisia sisältöjä alemman AMK-tutkinnon näkökulmasta (yhteisöpedagogi AMK). Kyselymme ei tuottanut juuri vastauksia ylemmän tutkinnon [yhteisöpedagogi (ylempi AMK)] osalta. Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaamiset koemme antoisiksi ja tärkeiksi tiedon, käytäntöjen ja kokemusten jakamisessa, verkostoitumisessa ja yhteistyön virittämisessä. Kouluttajatapaamisen myötä virisi kiinnostus syventää yhteisöpedagogitutkinnon sosiaalipedagogisten sisältöjen tarkastelua. Jatkamme aiheen parissa!

LÄHTEET 

Humanistisen ammattikorkeakoulun strategia 2013–2017.

Hämäläinen, J. 2014. Sosiaalipedagogiikan perusteet -opintojakson luennot lokakuussa 2014. Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus.

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelman opetussuunnitelma 2013–2018. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Määttä, J., Sirkkilä, H., Hoffrén, J., Lämsä, T. & Nyman, T. 2015. Opettaja valmentajana Humakissa. Työelämälähtöistä, ryhmäperustaista pedagogiikkaa kehittämässä. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Tapio, M.  & Anttonen, E. 2016. Sosiaalipedagogiset sisällöt yhteisöpedagogi (AMK ja YAMK) -koulutuksissa Humakissa. Esitys sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaamisessa 6.11.2015.